Päivän peruutukset: Flying Lotus ja Ilmiön Venäjä-skweeet

Tämä päivä lähti käyntiin peruuntumisilla: “Flow:hun buukattu Flying Lotus on peruuttanut kaikki loput tämän kesän esiintymisensä. Syyksi artisti ilmoittaa keskittymisen uuden levynsä työstämiseen.

Flying Lotuksen tilalla Flow’n perjantai-illassa nähdään modernin hiphopin kuumimpiin tuottajanimiin lukeutuva biittivelho AraabMuzik (US), joka on viime vuosina kohonnut lukuisien artistien (mm. Cam’ron, The Diplomats, Busta Rhymes) taustavaikuttajasta näyttävien live-vetojen tekijäksi. Flow-perjantaina Black Tentissä päästään todistamaan hänen MPC-taiturointiaan rikkaisiin sample-maailmoihin yhdistelevä livensä. Luvassa on tyylisuuntia ja rytmisiä mutkia kaihtamaton esiintyminen tänä vuonna toisen pitkäsoittonsa julkaisseelta tuottaja-biisinkirjoittajalta, jota ei aikaisemmin ole nähty Suomessa.

Muutoksen myötä Charles Bradley And His Extraordinairesin perjantain keikka siirtyy Black Tentistä Nokia Blue Tentiin. Festivaaliviikonlopun aikataulu pysyy muuten ennallaan.”

Turun Uittamossa järjestettävä Ilmiö-festivaali on myös kokenut takaiskun ulkomaanvieraidensa osalta: “Venäläisten esiintyjävieraidemme viisumikuviot eivät edenneet odotusten mukaisesti. He ovat valitettavasti joutuneet perumaan matkansa. Itänaapureiden jättämää aukkoa ohjelmistossa paikkaa maineeltaan sitäkin suurempi länsinaapuri Daniel Savio. Vastikään kolmannen albuminsa julkaissut pioneeri tunnetaan skweee-termin isänä. Myös Kool DJ Dust-nimellä tunnettu herra on aikanaan vieraillut Turussa edesmenneessä Päiväkoti-ravintolassa, joten tervetuloa sekä vanhat että uudet fanit!

Niin ikään Randy Barracuda on estynyt ja häntä paikkaamaan on lähetetty Saksan maaperältä Turun oma poika Mesak. Mesak ja Saviohan ovat ottaneet yhteen jo aiemminkin, TJEU: http://youtu.be/JlGTi8ZyD6U”

Linkit virallisiin tiedotteisiin alla.

Mahdollisesti jotain samankaltaista