Tämä on ainakin erilaista. Sabbath Assemblyn Ye Are Gods sisältää 60-luvun San Fransiscossa vaikuttaneen synkeän Process Church of the Final Judgement -uskontokunnan hymneistä ja laulelmista uudelleen sovitettuna. Levyllä esiintyvät yhtyeen päämiehen David “Christian” Nussin lisäksi vokalisti Jamie Myers, joka tunnetaan Wolves in the Throne Roomin ja Hammers of Misfortunen levytyksistä, viulisti Eyvind Kang, Throbbing Gristle -hahmo Genesis P-Orridge sekä laulaja-lauluntekijä Imaad Wasif.
60-luvun jälkipuolella syntynyt Prosessikirkko oli apokalyptinen uskonnollinen ryhmä, joka uskoi maailman kohtaavan loppunsa, kun Kristus ja Saatana voittavat erimielisyytensä ja yhdistyvät tuomitsemaan ihmiskunnan. San Fransiscossa vaikuttaneen eskatologisen kultin mustakaapuiset käännytysmiehet herättivät hippiliikkeen kansoittamassa kaupungissa aikanaan huomiota, mutta vuosikymmenen käännyttyä 70-luvuksi ryhmän into hiipui eikä maailmakaan loppunut. Prosessikirkon ehkä tärkein kulttuurinen perintö on 70 levyttämättömän laulun valikoima, joista Sabbath Assembly on valinnut tälle levylle sovitettavakseen kymmenen.
[youtube jYZzstcJjnk]
Levyn julkaisee Suomessa Svart Records 28. syyskuuta.
Noisen Päiväannos-sarja tarjoaa päivittäisen N-vitamiini-annoksen yhden musiikkikappaleen muodossa – genrerajoista välittämättä. Seuraa Päiväannos-sarjaa myös tilaamalla se Spotify-soittolistana.