Päivä jona suomalainen musiikkilehdistö kuoli – on aika nousta kuolleista

Perjantai 7. marraskuuta 2014 voitaneen merkata Suomen historiankirjoihin päivänä, jolloin suomalainen musiikkilehdistö lakkasi olemasta. Sue ilmoitti nimittäin lopettavansa toimintansa tuona perjantaina – hattu päästä ja Finlandia soimaan heidän 20-vuotiselle taipaleelle.

Nyt Suomessa ei enää ole kuin yhden firman “satunnaisesti” julkaisemia musiikkilehtiä ts. Popmedia julkaisee Infernoa, Soundia ja Rumbaa.

Lehdistöstä ei oikein enää voi puhua, kun ei ole kuin yhden puljun julkaisuja. Okei myönnetään, onhan meillä sanomalehtiä missä julkaistaa musiikkijuttujakin, mutta jotain kertonee niittenkin tilasta se, että muutama vuosi sitten suomalaisen “musiikkibisneksen” kokoontumisajot Tampereella valitsi “Industry Awardsissaan” vuoden musiikkimediaksi Helsingin Sanomien Nyt-liitteen ja tuona “mustana perjantaina” 7.11. 2014 kyseisessä vuoden musiikkimediassa oli yksi juttu musiikista – Aino Venna sai kunnian olla tuo yksinäinen susi.

Tätä on ollut jotenkin hämmentävää seurata vierestä. Kun tätä harrastusta tuli aloiteltua vuosituhannen vaihteessa, niin Suomessa oli jos jonkinlaista lehteä teineistä aikuisikään ehtineille. Oli Inferno hevareille, Suosikki teineille, Soundi vähän aikuisemmille, Rumba joillekin siltä väliltä, Sue sekoittamassa kenttää omalla tyylillään, noin 70-vuotias Rytmi “vanhuksille”, Toinen Vaihtoehto punkkareille (myönnetään tätä julkaistaan vieläkin), puhumattakaan kaiken maailman teinilehdistä (tosin niitä riittänee edelleen, mutta vaihtavat vain joka vuosi pirulaiset nimiään). Tuli Miasmaa, Tuhmaa ja mitä kaikkia näitä tässä matkan varrella on tullutkaan nähty. Pikku hiljaa tämä alkoi yksipuolistua. Osa lopetti oma-aloitteisesti, osa myytiin Popmedialle – joka tapauksessa oikeastaan silmäräpäyksessä Suomesta katosi kokonainen lehtigenre.

Mitä tämä sitten tarkoittaa, ainakin luulisi löytyvän tilaa uusille tulokkaille. Tätä on itse tullut tehtyä ihan harrastuksena (tosin välillä kovin kalliina sellaisena) ja olen huomannut kotimaisessa musiikkibisneksessä “pienen” ongelman sen suhteen, että se elää omaan pikku elämäänsä hyvin vanhoissa ja kankeissa kaavoissa. Joskus toistakymmentä vuotta sitten, kun tätä saittia kasailtiin, nämä “nettijutut” oli vielä uutta ja ihmeellistä. Oikeastaan koko netti oli jollain lailla huonompi versio lehdistä, koska kuka tahansa pystyi sinne pistämään juttujaan. Varmasti “se huonompi vaihtoehto” Noisekin on ollut ainakin osalle, mutta aivan alusta alkaen tarkoitus on nimenomaan ollut tehdä amatöörien tuottamaan sisältöä musiikista. Nykyään kun kaiken maailman bloggarit ovat kaikkien huulilla, on tämä samainen amatöörien sisällöntuotanto yhtäkkiä muuttunut lähes ainoaksi “oikeaksi” sisällöksi. Niin ne ajat muuttuvat.

Jossain vaiheessa, kun Noisen lukijamäärät olivat huipussaan tavoittaen kuukaudessa reilut 60 000 ihmistä, kuvittelin pienessä tyhjässä päässäni, että tällaisen musasaitin pyörittäminen Suomessa voisi olla jopa taloudellisesti kannattavaa. Otin luonnollisesti yhteyksiä näihin portinvartijoihin, josko jollain olisi kiinnostusta vaikka mainostaa tuotteitaan Noisessa ihan rahaa vastaan. Vastaukset olivat lähinnä luokkaa, meillä-on-jo-noita-tuolla-soundissa-rumbassa-suessa-suosikissa-niin-ei-kiitos. Eipä taida olla enää lällällää vai miten sen nyt muotoilisi. Toisaalta on ymmärrettävää, ettei markkinointirahaa ole Suomen kokoisessa maassa juurikaan jaossa, kun koko levybisnes on yhden perus-K-Citymarketin kokoinen ja suurimpienkin toimijoiden liikevaihdot vastaavat keskimääräistä K-Supermarketia. Joka tapauksessa alkaa levy-yhtiöillekin olla nuo mainostuskanavat vähissä, toisaalta eihän nuo juuri muuta enää teekään kuin “vain elämiä” ja niitä voi markkinoida vaikka Seuran sivuilla.

Voisin kuitenkin väittää, että jossain vaiheessa ne samulit, paulat, ilkat, kimmot ja jennit yksinkertaisesti loppuvat, kun ei ole enää ketään nostamassa uusia tulokkaita edes sille ensimmäiselle portaalle. Itsekin on monta kertaa matkan varrella tullut mietittyä pyyhkeen kehään heittämistä, muutaman kerran hyvinkin konkreettiselle tasolle asti. Jotenkin on kuitenkin aina tullut mieli jatkaa. Juuri ennen Suen lopetusilmoitusta olin jo pitkään miettinyt mitä tälle saitille oikein tekisi, koska täytyyhän se itsekin myöntää, että on tämä muutaman vuoden ollut täysin diibadaabailua ja tuuliajolla ajelehtimista. Yksin tämä tuli startattua ja vähintään viimeinen vuosi on tullut tätä jälleen yksin käytännössä pyöriteltyä, eikä aika/into/viitseliäisyys/kiinnostus/mitä-näitä-tekosyitä-nyt-on ole millään enää riittänyt. Aika copy-pastetteluksi tuo on mennyt ja kyllä sen näkee myös kävijämäärissä, eihän nuo ole kuin murto-osa kovimmista luvuista – toisaalta onhan noita kuukausittaisia kävijöitä edelleen kymmenisen tuhatta, joten ihan kuolleita ei vielä olla, mutta melko lailla zombeilua viime ajat ovat olleet.

Elämme kuitenkin mielenkiintoista aikaa musiikkimaailmassa. Olemme musiikin osalta siirtymässä (tai oikeastaan jo siirtyneet) tuotekaupasta palvelubisnekseen ja koskaan aikaisemmin ei ole ollut mahdollisuutta päästä käsiksi tällaiseen määrään musiikkia näin helpolla. Kukaan ei ole oikein vielä keksinyt mitä tässä tilanteessa oikein pitäisi tehdä, jonka vuoksi tilanne on vielä mielenkiintoisempi. Ei musiikki voi kuitenkaan kuolla, eikä musiikkibisnes luonnollisesti myöskään. Kaikki tulee varmasti muuttumaan taas muutaman vuoden sisällä, johonkin sellaiseen mistä vielä ei ole mitään käsitystä. Sen takia itseäkin kiinnostaa olla mukana seuraamassa mitä tuleman pitää.

Mutta koska kaikki muuttuu ympärillä niin eihän ole mitään järkeä, että itse yrittää säilyttää jonkinlaisen statuksen mikä on quo. Siksi olen päättänyt, että Noise muuttuu oikeasti blogimaisempaan suuntaan. Oikeastaan kuten aikaisemmin mainitsinkin, niin Noisen sisältöhän on aina ollut juuri sellaista mitä blogit nykypäivänä tuottavat, silloin 15 vuotta sitten ei vain ollut vielä olemassa blogi-sanaa – ainakaan Suomessa. Itse aion tehdä postauksia, joissa keskityn vain sellaiseen mikä kolahtaa itselle. Olkoon se sitten uutta, vanhaa, kadonneita klassikoita, aliarvostettuja marginaalissa toimijoita, omia hairahduksia tai mitä ikinä nyt sattuukaan jatkossa tulemaan vastaan. Ajattelin aloittaa tutustumalla 2000-luvun megahitteihin, ne kun ei ole koskaan oikein ollut itsellä kuuntelussa. Ainakin itse aion myös samalla laajentaa musiikin ulkopuolelle – olkoon se sitten kulttuuria, tekniikkaa, yleistä mielipidettä tai oikeastaan ihan mitä muuta tahansa. Ehkä jätetään politiikka ja uskonto kuitenkin muille.

En kuitenkaan ajatellut tehdä tätä yksin. Sinä innokas uuden etsijä,  lähde mukaan. Saat Noiseen oman “blogiosion” – keksi vain sille jokin kiva nimi ja ala tuottamaan sisältöä. Ainakin nopeammin pääset alkuun kuin omin voimin  jossain bloggerin syvyyksissä. Mitään palkintoa, palkkiota, mainetta tai kunniaa ei ole luvassa, eikä varmaan oikein kiitostakaan (ei ole juuri tullut edellämainittuja kohdattua tässä vuosien mittaan). Itselleni ainakin pelkästään se, että joku saattaa löytää itselleen jotain uutta kiinnostavaa motivoi jatkamaan tätä hommaa. Noise muotoutukoon jatkossa siis täysin tekijöidensä näköiseksi, en halua/aio puuttua muiden tekemisiin milään tapaa. Ihan sama oletko kiljupunkkari tai Apple-hipsteri, bling bling -hoppari tai siimatukkahevari, moderni taiteilija tai wannabe-taiteilia, leppoisa läppäilijä tai ärsyttävä mielipiteenlaukoja, hetken huomiota hakeva kesäbloggari tai pitkän linjan musahuuruilla elävä olio, yksinpuurtaja tai kaveriporukka.

Yhdessä Noise uuteen nousuun!

Jos kiinnostaa niin pistä mailia osoitteella tero@noise.fi