Pää Kii : Pää Kii – Punk-rock-klassikko

(Stupido Twins 2012)

Kalliosta räjähtää ja riemukkaasti. Ylenpalttinen, typeryyttä hipova hypetys vituttaa yleensäkin jo lähtökohtaisesti, mutta nyt siihen saattaa olla oikeasti aihetta. Rokkaava, tautisen menevä ja sairaaksi tekevän hykerryttävillä, mutta samalla ihailtavan rehellisillä teksteillä varustettu rokkiräjähdys on nähnyt päivänvalon.

Pää Kii on punkin monitoimihäärän Teemu Bergmanin (Kakka-hätä 77, Nazi Death Camp, Heartburns ja Vaasankatu SS) uusin bändi, mikä on henkilökohtaisuudessaan todella koskettava levy, ja se tunne myös välittyy albumilta erinomaisesti. Mukana Pää Kiissä on jäseniä kotimaan kärkikastin UG-/ punk-/rock-yhtyeistä, Damn Seagulls, Anal Thunder, God Given Ass ja Sweatmaster.

Vaasankadun baarissa alkuvuodesta Bergmanin elämän kokonaisvaltaisesta pohjakuopasta alkunsa saanut Pää Kii on suvereeni taidonnäyte ja konkreettinen esimerkki henkilökohtaisten elämän vaikeuksien selätysvoitosta. Sen “punk-superkokoonpanomaisuus” ei kuulu kuin ainoastaan hillittömänä tyylitajuna ja intona, mikä on sinällään harvinaista vastaavanlaisten yhtyeiden tuotoksia kuunnellessa.

Pää Kii on rikki repivän rakkauden, pillerihumaladelirien, katkolla käynnin, kokonaisvaltaisen päin vittua menemisen ja sekakäyttöisen haahuilun jälkihöyryistä kohoava, moderni punk-klassikko. Pitkästä aikaa voi yhtyä mielipiteeseen, että joku yhtye on todellakin osakseen saamansa suitsutuksen arvoinen. Puolituntinen yhtyeen täyspitkä esikoinen koostuu mm. Bergmanin alunperin Kakka-hätä 77:lle kaavailemista kuin myös jo hajonneelle Saatananpalvojat-yhtyeelleen alunperin työstämästään materiaalista. Yhtyeen meiningistä uhkuu läpi ajaton, poikamainen kohkaus, mutta samalla myös terävänäköisyys niin yhteiskunnallisiin kuin sosiaalisiinkin ongelmakohtiin tämän päivän juntti-Suomessa.

Apinoiden planeetalla runnoo raivoavalla duuriroketillaan masennuksen palasina lattialle, ex-Tehosekoittimen ja God Given Assin Otto Grundströmin liidaama, Rainbow’n Since You Been Gone -riffiä räkäisen irvailevasti kierrättävä Rakkaus repii meidät kappaleiksi taas pistää hymyilyttämään, vaikka kouraiseekin samalla syvältä. Pienen kaupungin kyynistä ilmapiiriä, PerSu-henkeä ja suvaitsemattomuutta älykkään suorasukaisesti ruotiva Kylän Pahalla Puolella ja Kari Peitsamolle kumartava Keskellä pientä kiinaa pistävät puolestaan hykerryttämään. Oikeistolaiselle tyhjäpäisyydelle ja nössöydelle sitä tarkkaan harkittua ja valikoitua sormea näyttävä Kuuden vuoden vitutus kertoo nimensäkin puolesta sen kaiken olennaisen hyvinkin tehokkaasti.

Lyyrisen antinsa ja perkeleen tarttuvien sävellystensä puolesta kerrassaan loistavat Ees jotain positivist, Nyt skipataan kahvit ja Erilainen lapsi saavat nauramaan ääneen vaikka suuren murheen keskellä. Mielikuvia yhtyeen soinnista tulee ja menee vanhan liiton hengessä aina The Clashista Dead Kennedysin, Problems?in ja Ratsian kautta Eppu Normaalin Aknepop-aikoihin.

Pää kii nauraa hyväntahtoisesti päin naamaa vakaville asioille; oikealle ja vasemmalle, stereotypiselle punk-kulttuurille ja kaikista räkäisimmin elämän menemiselle juurikin päin sitä vittua, mutta siinä samassa terveesti myös itselleen. Kyseessä on ylipäätään harvinainen taitolaji, minkä ilmaisemisessa Bergman on kehittynyt aikaisempien yhtyeidensä levyjen materiaaliin verrattuna selkeästi, tai nyt sitten vaan olosuhteet tälle kaikelle ovat olleet otolliset. Mikäli yhtyeen suksee jatkaa nousukiitoaan tällä tavalla sen karsimatta yhtyeen musiikin ja lyriikan purevuutta, saa se survottua vielä monelle sedälle, tädille ja jääkiekkoilijalle herneen syvälle nenäonteloon, mikä on punk-bändin funktiona loistavan optimaalista.

Levyn biisit svengaavat taidokkaasti omassa rosoisuudessaan. Albumia ei ole mietitty liiaksi, ja se hengittää spontaanisti riemukasta kapinaa. Laulun miksaamisesta aavistuksen liikaa kitararäminävallin sisään voisi toki nillittää, kuin myös jostain sattumanvaraisesta, paikallaan renkuttavasta räminärokettibiisistä, mutta vitut minä jaksa, kun siihen ei ole tässä tarvetta eikä se ole tässä ollenkaan olennaista.

Pää Kii on lajissaan helvetin hyvä ja massasta erottuva, todella piristävä, konstailematon punk-rock-bändi ja -levy. Ehdottomasti yksi vuoden parhaista omissa kategorioissaan. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Ainoastaan pää edellä läpi.

5/5

Pää Kii keikalla!
28.12. Vastavirta, Tampere
1.4. Tavastia, Helsinki
10.1. Wiltsu, Lappeenranta
12.1. Iskelmäbaari Stoppari, Mikkeli
22.2. On the Rocks, Helsinki
1.3. Emma-Gaala, Barona-Areena, Espoo
26. ja 28.–29. Rock The Beach -festivaali, Helsinki (tarkempi keikkapäivämäärä julkaistaan myöhemmin)

Mahdollisesti jotain samankaltaista