Over The Rainbow – Yllättävän toimivaa näinkin rahankatkuiseksi

Kun Rainbow’n ex-jäsenistä ja heidän jälkikasvustaan koostuva Over The Rainbow poikkesi edellisen kerran Suomessa, Helsingin keikan promoottori ilmoitti Noiselle, että toimittaja on toki tervetullut paikalle, kunhan maksaa lippunsa itse. Sillä kertaa saivat pitää tunkkinsa kaikessa rauhassa, sillä Suomessa ei sentään edes nykyisen porvarihallituksen aikana kuulu tapoihin, että työntekijä joutuu maksamaan siitä hyvästä, että pääsee suorittamaan työtehtäväänsä. Tällä kertaa moista keikkapolitiikkaa ei onneksi tunnettu ainakaan Tampereen päässä, ja näin ollen myös Noise oli todistamassa, kuinka Over The Rainbow tykitti Pakkahuoneella varsin viihdyttävästi.

madness

MoonMadness vauhdissa. Kuva: Olli Koikkalainen

Yleisön lämmittelijän virkaan oli pestattu Tampereen oma hard rock -ylpeys MoonMadness. Vaikka bändi joutui heittämään settinsä harmillisen tyhjälle salille, se ei tahtia haitannut. Kuuhullut voittivat nopeasti yleisön puolelleen sopivan paljon Rainbow’ta henkivällä soundillaan, tarttuvilla biiseillään ja energisellä esiintymisellään.

MoonMadnessin 45-minuuttiseen settiin mahtui myös kaksi uutta biisiä, rivakkatempoinen Runaway Dream ja Zero Ninen suuntaan kumartava Hey You. Ne lupaavat hyvää yhtyeen parhaillaan valmistelemaa kakkoslevyä ajatellen. Nopeiden siivujen, kuten Thunderin, Ain’t No Angelin ja Shot through the Wingin, ohella mieltä lämmitti etenkin On the Edge of Madness, jossa bändi sukelsi jälleen kiitettävän antaumuksellisesti syvälle mielen syövereihin. Heidi Bergbackan osuviin tulkintoihin, Otto Hallamaan vahvaan kitarointiin ja Turkka Vuorisen taitaviin kosketinosuuksiin pohjaava MoonMadness täyttikin lämppärin roolinsa kiitettävästi.

Over The Rainbow’n astuessa lavalle puolisen tuntia MoonMadnessin jälkeen Pakkahuoneella alkoi olla väkeä kohtalaisesti, joskin lattialla oli monin paikoin kiusallisen tyhjää aivan lavan edustaa lukuun ottamatta. Ensimmäisenä vahvasti keski-ikäisen yleisön eteen asteli kosketinvelho Paul Morris, joka loi alkutahdit vähitellen Tarot Womaniksi paljastuneelle avausbiisille.

Richie Blackmoren ja Ronnie James Dion tuotantoa oli myös kakkosbiisi Kill the King. Se on kyllä Rainbow’n parhaimmistoa, mutta Joe Lynn Turnerin tulkinta siitä ei vain yltänyt Dion maagiselle tasolle, vaikka Turnerin ääni muuten kuulostikin asialliselta. Dion aikaisia biisejä vajaan parin tunnin settiin mahtui lopulta kuusi, ja kaikki niistä lukeutuivat myös illan kohokohtiin, etenkin legendan muistolle omistettu Man on the Silver Mountain ja ensimmäisenä encorena kuultu Gates of Babylon.

rainbow_turner

Joe Lynn Turner. Kuva: Olli Koikkalainen

Vaikka Over The Rainbow’n setti pursusi hittejä alusta alkaen, bändi pääsi kunnolla vauhtiin vasta jälkimmäisellä puolikkaallaan. Esimerkiksi alkupäähän ujutetut 90-luvun biisit Ariel ja Wolf to the Moon olivat monille varsin tuntemattomia. Näiden jälkeen tullut I Surrender vapautti lopulta tunnelman sekä salissa että lavalla lähestulkoon kaikilta muilta paitsi rumpali Bobby Rondinellilta, joka nakutteli patteristoaan koko illan todella leipiintyneen oloisena.

Myöskään Paul Morris ei ollut järin energisellä päällä, mutta hoiti toki hommansa tyylikkäämmin kuin Rondinelli. Positiivisiin yllätyksiin lukeutui nahkahanskainen Turner, joka eksyi tosin spiikeissään vahvasti lipevyyden puolelle. Suurin yllättäjä oli kuitenkin basisti Greg Smith, jonka taustalauluista oli iso ilo etenkin niinä hetkinä, kun Turner ei yltänyt rekisterinsä ylimpiin sfääreihin. Myös pelottavan paljon isäänsä muistuttava Jürgen Blackmore oli mies paikallaan, vaikka tuntuikin aluksi vain seisoskelevan taka-alalla mustine kuteineen, kuinka muuten. Blackmoren meno kuitenkin muuttui vähitellen vapautuneemmaksi, ja hän tilutteli lähes isäukkonsa tasoisesti muun muassa Eyes of the Worldissä ja Spotlight Kidissä.

Kun keikan loppupäähän oli vielä säästetty kunnon menopaloja, kuten Long Live Rock ‘n’ Roll ja Can’t Happen Here, poistui Tampereen sysimustaan yöhön lopulta hyväntuulista ja tyytyväistä kansaa. Eikä syyttä: Rainbow’n biisejä saa tuskin kuulostamaan tämän paremmilta enää tänä päivänä, elleivät Richie Blackmore ja Roger Glover sitten vielä jonain päivänä herätä Rainbow’ta henkiin. Taitaa tosin helvettikin jäätyä, ennen kuin siitä päivästä voi edes uneksia.

Over The Rainbow Tampereella 28.10.2010:

rainbow_jurgen

Jürgen Blackmore. Kuva: Olli Koikkalainen

Tarot Woman
Kill the King
Can’t Let You Go
All Night Long
Death Alley Driver
Eyes of the World
Ariel / Wolf to the Moon
I Surrender
Man on the Silver Mountain
Jealous Lover
(Bobby Rondinellin rumpusoolo)
Stargazer
Long Live Rock ‘n’ Roll
————————–
Gates of Babylon
Since You’ve Been Gone / Can’t Happen Here
Spotlight Kid

Muuta aiheeseen liittyvää