Otto vetää Tehari-biisejä Tikkurilassa Vantaan Viihdeorkesterin kanssa

Tikkurila Festivaalin sunnuntaille 3.elokuuta on varmistunut ainutkertainen konsertti, kun pimenevässä kesäillassaTehosekoittimen Otto Grundström esittää bändin tuotantoa suuren, yli 50 jäsenisen, viihdeorkesterin säestyksellä. Orkesterin toisena solistina kolmetuntisessa konsertissa esiintyy Paula Koivuniemi. Vantaan viihdeorkesteria konsertissa johtaa kunniakapellimestari Markku Johansson.

Tehosekoitin lopetti ikuisia hittejä sisältäneen uransa Vantaan Ankkarockissa 1. elokuuta 2004, 10 vuotta ennen Tikkurila Festivaalia. Bändi palasi kuitenkin tekemään jäähyväiskiertueen vuonna 2009, esiintyen myös silloin Ankkarockissa, josta Tikkurila festivaalilla tulee kuluneeksi tasan viisi vuotta.

Jussi Lampelan konserttia varten tekemät sovitukset sisältävät kaikkien tuntemien hittien lisäksi myös Tehis-materiaalia, jota ei ole ikinä aiemmin esitetty livenä. Koko illan konsertin täydentää aiemminkin useita kertoja Vantaan Viihdeorkesterin kanssa esiintynyt Paula Koivuniemi, jonka laaja ohjelmisto sisältää täyden setin omia ja muiden hittejä orkesterisovituksina

Tikkurila Festivaalin viihdesunnuntain liput tulevat myyntiin Tiketissä ja Festivaalin infopisteessä ( Tikkuraitti, Tikkurila ) maanantaina 16. kesäkuuta. Lippujen hinnat alkaen 35 €. Tikkurila Festivaali järjestetään 1.-3. elokuuta Vantaalla. Viikonlopun aikana lavoille nousee yli 40 kotimaista kärkiartistia.

Festivaalin viimeiset esiintyjät tullaan julkaisemaan ensi viikolla.

Mahdollisesti jotain samankaltaista