Orion juhlistaa punkin tasavuosia elokuvasarjalla

Punk juhlii 40-vuotispäiviään (26.11. on kulunut tasan 40 vuotta Sex Pistolsin debyyttisinglen Anarchy in the UK julkaisusta) ja myös Orion onnittelee kovaa vauhtia keski-ikäistyvää musiikkimuotoa seitsemän elokuvan sarjalla syyskuun lopulta alkaen.

Elokuvaopiskelija Julien Temple osui vahingossa Sex Pistolsien treenikämpälle 1975 ja sittemmin hän tallensi yhtyettä koko sen lyhyen olemassaolon ajan. Pitkään kadoksissa olleesta aineistosta valmistui ainutlaatuinen Sex Pistols -elokuva The Filth and the Fury (1990). Tämä elokuva nähdään juuri tuolloin “synttäripäivänä” eli 26.11.

Lontoolainen DJ Don Letts puolestaan alkoi 1970-luvun lopulla tallentaa Super-8-kamerallaan nousevia punkbändejä. Rosoisessa The Punk Rock Moviessa (1978) Roxy-klubin lavalla muun muassa Pistols, The Clash, Siouxie and Banshees ja X-ray Spex.

Derek Jarmanin Jubileessa (1978) hoviastrologi visioi kuningatar Elisabethille millainen hänen maansa on 400 vuoden päästä. Tuolloin sitä hallitsevat tyttöpunkkarien jengit ja rosvoilevat poliisit.

Britannian ohella toinen punkrock-skene muotoutui New Yorkin kuululla CBGB-klubilla jonka keskeisimmät bändit – mm. Iggy Pop, Television, Ramones – tallentuivat karhealle Blank Generation -dokumentille (1976). Tekijöinä olivat aloitteleva indie-elokuvan tekijä Amos Poe ja tsekkoslovakkialainen rokkari Ivan Kral joka oli vakihahmo myös CBGB:n lavalla.

Punk löysi luonnollisesti tiensä nopeasti myös näytelmäelokuviin. Slava Tsukermanin häkellyttävä Valuva taivas (Liquid Sky, 1982) kuvastaa siirtymää punkista uuteen aaltoon. Newyorkilaisen Margaret-mallin katolle laskeutuu avaruusalus jonka matkustaja viehättyy Tellukselta löytyvästä heroiinista.

Alex Coxin esikoisohjaus Repo Man (1984) on toinen saman aikakauden punk-henkinen kulttielokuva.

Penelope Spheerisin rosoisessa esikoisfiktiossa Suburbia (1983) rikkinäisten kotien teinit muodostavat oman TR (Totally Rejected) -yhteisönsä. Lähiöpunkkarit valtaavat asumattomia taloja ja kiertävät punk-keikoilla. Joukossa tuleva Red Hot Chili Peppersin basisti Flea.

Katso näytösajankohdat KAVIn sivuilta.

Tarjolla on Orionissa toki paljon paljon muutakin. Syyskauden koko ohjelmisto ja aikataulu ovat selailtavissa KAVIn verkkosivuilla. Liput näytöksiin ovat myös myynnissä lukuunottamatta sing-along-näytöksiä Blues Brothers, Leijonakuningas ja The Lion King, joiden liput tulevat myyntiin 16.8.