Oi! Oi! Oi! – The Business saapuu Tavastialle

Vuonna 1979 perustettu punkbändi The Business on 80-luvun alusta asti mielletty tärkeäksi osaksi myös Oi!-liikettä. The Business ei ole halunnut määritellä musiikkiaan liian tarkasti, mutta on aina tehnyt sitä rehellisesti omalle yleisölleen. Sorretumman luokan äänitorveksi yhtye aikanaan ilmoittautui, ja sitä se haluaa olla edelleen. Vaikka yhtye on ollut välillä pidemmälläkin paussilla, on se julkaissut levyjä neljällä eri vuosikymmenellä. The Business on soittanut lähes jokaisessa maailmankolkassa ja Suomessakin bändi on vieraillut – mutta viimeksi vuonna 2007.

Englantilaisbändille Tavastian lavaa lämmittävät suomalaiset L.A.M.F ja The Pistones.

KEIKKA
2.5.2015 Tavastia, Helsinki

LIPUT
22/25 e
ennakot Tiketti