Nyrkit pystyssä Nosturissa

 

Kuva: Nelly Tatti

Kuva: Nelly Tatti

Raised Fist on yksi pohjoismaiden arvostetuimpia hardcore/punk-yhtyeitä. Vuonna 1993 perustetun porukan musiikki on aikojen saatossa muuttunut metallisempaan ja osittain melodiseenkin suuntaan, mutta asenne ei ole löystynyt tippaakaan ja levytkin tuntuvat paranevan vuosi vuodelta. Veil of Ignorance oli jopa yksi vuoden 2010 parhaimpia albumeita. Nosturin joulukuinen keikka oli bändiltä jo toinen Suomen visiitti tänä vuonna, edellisen kerran  ruotsalaisviisikko metelöi Oulun Qstock-festareilla heinäkuussa.

Keikan odotusmusiikista vastasi tamperelainen Medeia, joka tuli viimeksi nähtyä livenä pari vuotta sitten Dillinger Escape Planin lämppärinä. Medeian musiikki ei edelleenkään jaksa tehdä ihmeempää vaikutusta. Teknisesti taitavassa, modernissa asenne-deathmetallissa on kaikki palikat ihan mallikaasti kohdallaan ja esiintyminenkin sujuu mainiosti, mutta biisit ovat melko geneerisiä ja unohdettavia.

Raised Fistin pamahdettua lavalle tylsyys oli kuitenkin hetkessä tipotiessään. Bändi on saanut mainetta raivokkaan energisenä live-esiintyjänä, eikä Nosturin keikka tuottanut pettymystä. Erityisesti tatuoitu, hyväkuntoinen ja tunnistettavalla huutolauluäänellä siunattu Alexander Hagman on vakuuttava keulakuva lauteilla riehuessaan.

Kuva: Nelly Tatti

Kuva: Nelly Tatti

Odotin, että settiin olisi kuulunut enemmän lyhyitä hc-rypistyksiä, mutta normaalitempoisille “hittibiiseille” oli annettu yllättävänkin paljon tilaa. Ei sillä että moinen olisi haitannut. Wounds, Friends and Traitors ja vastaavat soivat voimaa uhkuvasti, ja levyltä kuunneltuna hieman vajaalta kuulostanut Killing It:kin oli livenä tiukkaa tavaraa. Biisilista oli kasattu melko tasaisesti Veil of Ignorancen ja Sound of the Republicin vedoista, ja pari vanhempaa rykäystäkin oli mahdutettu mukaan. Itse jäin kaipaamaan eniten Dedication-albumin huippuhetkiä, kuten Disable Me:tä ja Illustration of Desparationia – itse asiassa kyseinen levy taidettiin sivuuttaa tällä keikalla kokonaan.

Show’ta ei oltu pilattu liialla pituudella. Kahdentoista biisin ja vajaan tunnin mittainen esitys jätti jälkeensä jopa lievän “ei kai se nyt vielä loppunut” -fiiliksen. Mutta punkbändillehän sopii parhaiten tällainen lyhyt ja kompakti setti, jossa energialataus ei pääse laskemaan hetkeksikään missään vaiheessa. Tervetuloa Suomeen taas ensi vuonna, Raised Fist.

Mahdollisesti jotain samankaltaista