Nykin punk-pioneeri Lydia Lunch saapuu Retrovirus yhtyeensä kanssa jälleen Suomeen

1970-luvulta lähtien uraa luonut newyorkilaisen punk- ja vaihtoehtomusiikin pioneeri Lydia Lunch palaa Retrovirus-yhtyeensä kanssa Suomeen. Helsingissä Kuudennella Linjalla tiistaina 1. maaliskuuta järjestettävän konsertin liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Pitkän uran tehnyt kulttinimi Lydia Lunch on New Yorkin monimuotoisen alakulttuurin vaikutusvaltaisimpia taiteilijoita. Esimerkiksi punkia, taiderockia ja kokeellista musiikkia julkaissut muusikko on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Nick Caven kanssa sekä kunnostautunut myös kuvataiteilijana, kirjailijana ja näyttelijänä.

Viime kesänä julkaistu uusi Lydia Lunch Retrovirus -albumi ”Urge to Kill” on artistin paluu punk-musiikin pariin. Ajankohtainen pitkäsoitto sisältää Lydia Lunchin nykyisen kokoonpanon versioita vanhoista Lydia Lunch -klassikoista sekä esimerkiksi Suicide-coverin ”Frankie Teardrop”. Retrovirus-yhtyeeseen kuuluu Lydia Lunchin ohella muun muassa Sonic Youthissa ja Pussy Galoressa vaikuttaneita artisteja.

Illan avaa Fun-, Baxter Stockman- ja Absurdus-yhtyeistä tuttujen muusikoiden uusi kokoonpano Flaming Skull of the Eagle. Yhtyeen ensimmäinen neljän biisin digi-EP ilmestyi tammikuun alussa.

KEIKKA
Ti 1.3.2016 Helsinki, Kuudes Linja

LIPUT
– ennakkoon Tiketistä alk. 20 EUR
– ovelta 22 EUR