Nuclear Omnicide : Bringers of Disease-EP – Turboahdettua vanhan liiton death-thrashia nuoruuden innolla

(Violent Journey Records 2014)

Nuclear Omnicide edustaa nuoren sukupolven death-thrashin erittäin viriiliä uutta aaltoa. Hiljattain yhdeksi kotimaan lupaavimmaksi metallilupauksista noussut kirkkonummelaisbändi julkaisi toisen virallisen julkaisunsa aivan vuoden alkupäivinä. Ulkomaillakin keikkaa tehneen yhtyeen vajaa vuosi sitten julkaistu debyyttialbumi, Meksikolaisen EBM-Recordsin julkaisema “The Presence of Evil” antoi odottaa yhtyeen tulevaisuudelta jopa tolkuttoman paljon ja tolkuttoman nopeasti yksin kipakan, aggressiivisen ja kansainvälisen tason tyylitajuisella takomisella varustetun turpasaunan myötä. Yhtyeen tuorein julkaisu Bringers of Disease sisältää niin ikään armotonta ja anteeksiantamatonta paahtamista halki koko kuusi kappaletta sisältävän kokonaisuutensa.

We Came to Thrash täräyttää heti alkuun legot kurkkuun genretietoisesti hurjuutta ja vauhtia puhkuen. Keskimäärin yhtye jatkaa uutukaisellaan jopa debyyttiään nopeammilla, 80-90-luvun taitteesta muistuttavan, ihailtavan juurevaan ja alkuvoimaisen, death-thrash-ryydityksen linjoilla. Institution (Execution)  ja EP:n päättävä, S.O.D.:n vauhdikkaimpaan malliin poraava nimikkobiisi takovat kiivaasti. – Itseasiassa ihan helvetin nopeasti. Hitaampaa ja raskaampaa tulkintaa  ja samalla tuoreen EP:n ehdottominta kärkikastia edustavat armottomat moukaripalat, ääri-kipakasti starttaava mutta Celtic Frostin kaltaiseen, alkukantaiseen, matelevaan murjomiseen hidastuva, mainio Ruler With the Iron Fist ja oivallinen thrash-painotteinen pala Merciless Butcher.

Erinomaiset lähtökohdat omaavalla, nuorella metallilupauksella on kuitenkin toisen julkaisunsa myötä selätettävänä yksi suuri ongelma, mikä heijasteli olemassaolostaan jo yhtyeen debyyttialbumin kappaleissa. Tämä ongelma on kappaleiden liian nopeat tempot ja sitä myötä kappaleiden ontuva dynamiikka. Selkeiten tämä kehitystarve kuuluu rumpali Alex Anttilan kiivaasta soitosta, mikä ei aina pysy niin jämäkästi ja hallitusti kasassa, kuin mitä tyylilajin timanttisimmilta osaajilta näillä nopeuksilla vaadittaisi. Ongelma korostuu, kun valtaosa kappaleista kiitää alituiseen jonkun soittajan osaamisalueen ja suorituskyvyn rajamailla, jättäen kuulijalle kokonaisuudesta myös hienoisen hutkimisen ja hosumisen vaikutelman.

Kappaleiden riffien rakenteisiin nähden ylätempoisten biisien tuhatta ja sataa läpi takominen eivät valitettavasti tuo vauhtimetallissa kappaleille mitään luupäistä lisä-arvoa, vaan täysin päin vastoin. – Se syö samaan aikaan yhtyeen rankkuutta, terää ja operointitilaa raskaasti ja rullaavasti soitettaviksi tarkoitetuista, tasapainoisista thrash-riffeistä kuin myös laulaja-basisti Benny Raivion tymäkästä vokaalitulkinnasta. Jos pelkkä soiton nopeus olisi ollut esimerkiksi vanhan liiton death metallissa, grind coressa ja speed-thrashissa se pelkkä tavoittelemisen arvoinen itseisarvo, niin ei Sepultura, Morbid Angel, Carcass, Death, S.O.D. eikä Napalm Death olisi tänäkään päivänä omien genrejensä suvereeneja klassikoita ja hallitsijoita.

Groovaavammat tai jyräävämmät niskantaitto-mosh-osat kipakoiden kappaleiden hengähdystaukoina toisivat huomattavasti tarvittavaa terää, potkua, munaa ja kulmaa Nuclear Omniciden tiukan perus-kaahamisen ympärille. Samalla ne toisivat myös kappaleisiin moniulotteisuutta ja hengittävyyttä. Kitaristikaksikko Kasperi Koutonen – Mikael Ignatius ovat soitannollisesti ehkä jopa osaavin ja tyylitajuisin, nuori thrash-kirveskaksikko maassamme sitten alkuaikojen Children of Bodomin Alexi Laihon ja Alexander Kuoppalan. Nuclear Omniciden jäsenten keski-ikä kolkuttelee vasta kahtakymmentä, joten nuorilla miehillä on aikaa vielä vaikka mihin, kunhan malttia ja näkemystä omiin kappaleisiin ja etenkin sävellystyöhön alkaa kertyä vuosien myötä. Usein soittamatta jätetty nuotti on juuri se paras nuotti. – Myös döddiksessä.

3/5

Mahdollisesti jotain samankaltaista