Noise.fi:n Art Goes Kapakka -tärpit

Täysi-ikäisyyteen ehtinyt baarifestivaali Art Goes Kapakka täyttää taas seuraavan kymmenen päivän ajan helsinkiläiset ravintolat kaikenlaisella luovalla toiminnalla – kuvataiteella, teatterilla, runoudella, tanssilla ja tietysti musiikilla. Homma pyörähtää tänään käyntiin perinteisellä kuorojen kierroksella, ja jatkuu lauantaihin 24. päivä elokuuta saakka. Henkeen kuuluu luonnollisesti ilmainen sisäänpääsy kaikkiin tapahtumiin. Ohessa Noise.fi:n tärpit vuoden AGK:n musiikkiohjelmistosta.

Folktronicaa ja indierokkia

Perjantaina 16.8., kello 18:30 Koff-puiston vieressä sijaitsevassa Fannyssa esiintyy virolainen koneartisti Raimo Teder, alias Pastacas, joka luupatessaan mandoliinia, huilua ja kitaraaa luo musiikkiinsa vahvan folk-sävyn, osin samalla tavalla kuin Four Tet “folktronica”-aikoinaan. Cafe Vanhalla, kello 21:30 puolestaan esiintyy tämän hetken kiintoisin kotimainen rock-tulokas Hopeajärvi, jonka napakassa poljennossa voi kuulla vaikutteita post-punkista ja meluisammasta indierockista sekä suomirockista, esimerkiksi Sielun Veljet -henkisen, dynaamisen soitannon muodossa.

Vuk viimeistä kertaa?

Lauantaina 17.8. on toistaiseksi viimeinen mahdollisuus nähdä lumoavan jäljittelemättömästi maailman eri musikkityylien säikeitä yhteenpunoava Vuk livenä, sillä ydinhahmo Emily Cheeger muuttaa sen jälkeen New Yorkiin. Läksiäiskeikka on kello 21:00 Teurastamon pihalla, jonne voi tuoda myös omia juomia ja grillieväitä. Ohessa aivan uusi, ennenjulkaisematon Vuk-kappale.

Mustasta moottorista traktoreihin

Torstaina 22.8. onkin isompi keskittymä kiinnostavaa ohjelmaa. Perinteikkäässä Fazerin kahvilassa voi sumpin ja leivonnaisten ohella nauttia laatujazzin ja rytmikkään puheen yhdistelmästä, kun tamperalainen Black Motor ja alkujaan rovaniemeläisessä hip hop -ryhmä Tulenkantajissa vaikuttanut Hannibal nousevat estr… eh, kahvilan nurkkaan kello 19:00. Seuraavaksi kannattaa suunnata Kallioon ja Flemarin Soul Kitcheniin, jossa rujosti rämisevää bluesia ja kaiken maailman perinnemusiikia sekoittava, mm. Cosmo Jones Beat Machinesta ja Astro Can Caravanista tuttu Pekka “Faarao” Pirttikangas esiinty yhdessä Konsta Eskelisen kanssa (viulu/jouhikko) kello 20:00. Luonnollisen jatkumon tähän muodostaa Siltasessa 21:30 esiintyvä, jouhikon muinaisuudesta tähän päivään päivittänyt omalaatuinen taituri Pekko Käppi. Lopuillan hulinat käynnistyvät 22:30 alkaen vinoutuneen vaihtoehtorockin ja perfomanssihenkisyyden yhdistävän Sydän, sydämen soittaessa traktoreiden ja puumien keskellä Zetorissa.

Rokkiperjantai ja ruotsalaista heavy metal americanaa

Perjantai 20.8 on rockpäivä. Cafe Vanhalla, kello 20:30, esiintyy paljon kiitosta niittänyt, psykedeeliseen rockiin nojaava nelikko Death Hawks, jonka toinen toisen albumi julkaistaan syyskuussa. Kello 22:00 joutuu valitsemaan kahden suomalaisen rocklegendan välillä, kun hiljattain paluun tehnyt Hearthill ja Ballsin rouheaääninen laulaja Marjo Leinonen Huff n’ Puff -yhtyeensä kera esiintyvät yhtä aikaa, ensin mainittu Bottalla ja jälkimmäinen Juttutuvassa. Viimeinen tärppi on Art Goes Kapakan päätösklubilla Le Bonkissa lauantaina 24.8. esiintyvä ruotsalaisyhtye ÅÄÖ, jonka musiikkia kuvaillaan “heavy metal americanaksi”. Tiedä häntä, kuunnelkaa itse.