Mustasch saapuu jälleen minirundille Suomeen

Ruotsalainen rock-bändi Mustasch julkaisee tammikuussa uuden ”Thank you for the demon” -albuminsa. Uutta levyä juhlistaakseen Mustasch aloittaa mittavan Pohjoismaita halkovan kiertueensa Turun Klubilta tiistaina 4. helmikuuta. Seuraavana iltana Mustasch nähdään Tampereeen Pakkahuoneella, josta matka jatkuu Joensuun Kerubin kautta Jyväskylän Lutakkoon ja sieltä Helsingin The Circukseen lauantaina 8. helmikuuta. Kiertueen liput tulevat myyntiin keskiviikkona 20. marraskuuta.

Vuonna 1998 Göteborgissa perustetun Mustasch on julkaissut kuusia albumia, bändi on myynyt loppuun kiertueita Skandinaviassa ja kiertänyt Motörheadin ja Volbeatin kanssa Euroopassa, kerännyt Grammis-ehdokkuuksia sekä Grammis-palkinnot ”Latest Version Of The Truth” sekä ”Mustasch”-albumeista.

Suomessakin vankkumatonta suosiota nauttinut Mustasch julkaisee uuden albuminsa ”Thank you for the demon” 15. tammikuuta. Esimakua albumista saadaan uuden sinkun ”Feared and Hated” muodossa, joka julkaistaan tällä viikolla. Loistavana livebändinä tunnettu Mustasch nähtiin Suomessa edellisen kerran Ilosaarirockissa paikkaamassa Motörheadiä.

KEIKAT
Ti 4.2.2014 Turku, Klubi (ovet klo 20, K-18)
Ke 5.2.2014 Tampere, Pakkahuone (ovet klo 19, S/K-18)
To 6.2.2014 Joensuu, Kerubi (ovet klo 20, K-18)
Pe 7.2.2014 Jyväskylä, Lutakko (ovet klo 20, S/ K-18)
La 8.2.2014 Helsinki, The Circus (ovet klo 19, K-18)

LIPUT
Myyntiin ke 20.11.2013
Turku: Liput palvelumaksuineen alkaen 28,50 euroa Tiketin myyntipisteistä. Ovelta 29 euroa, mikäli jäljellä.
Tampere: Liput palvelumaksuineen alkaen 30,50 euroa Lippupalvelun sekä Tiketin myyntipisteistä. Ovelta 32 euroa, mikäli jäljellä.
Joensuu: Liput alkaen 25,00 euroa www.kerubi.fi sekä Levy-Eskot. Ovelta 25 euroa, mikäli jäljellä.
Jyväskylä: Liput toimituskuluineen alkaen 28,00 euroa Tiketistä. Ovelta 29 euroa, mikäli lippuja jäljellä.
Helsinki: Liput toimituskuluineen 30,50 Lippupalvelusta. Ovelta 32 euroa, mikäli jäljellä.

Mahdollisesti jotain samankaltaista