Murmansk avoimena: Meillä kaikilla oli erittäin vaikea lapsuus

Kahdella ensimmäisellä albumillaan suomalaisen vaihtoehtorockin kartalle vahvasti asettautunut Murmansk julkaisee kolmannen pitkäsoittonsa Rüütlin tänään 14.9.2012. Indietä, shoegazea, psykedeliaa, krautrockia ja post-punkia yhdistelevän yhtyeen kolmas levy vaikuttaa pistävän vielä paremmaksi kehuja keränneistä edeltäjistään. Murmansk on jalostanut sointinsa entistä rikkaammaksi, eikä kokonaisuudesta löydy heikkoa hetkeä. Ryhmä kävi hakemassa inspiraatiota levyn tekoon eteläisestä naapuristamme Virosta ja lämpeni sen verran, että levylle päätyi yhtyeen historiassa ensimmäistä kertaa sana love. Jokin muukin sanonta tarttui Virosta matkaan, mutta siitä lisää edempänä. Noisen kysymyksiin vastailivat Laura (laulu ja kitara), Olli (basso) ja Jari (kitara).

Esikoislevynne Chinese Locks julkaistiin vuonna 2008 ja sen seuraaja Eleven Eyes to Shade vain vuotta myöhemmin. Tuossa vaiheessa soititte myös huomattavan määrän keikkoja, paljon ulkomaisten vierailijoiden lämmittelyvetoja ja myös muutaman ulkomaankiertueen. Paljon asioita tapahtui lyhyessä ajassa. Sen jälkeen on ollut alkurynnistykseen verrattuna hieman hiljaisempaa ja levyjen välikin venyi yli kolmeen vuoteen.

Jari: Aikaa käytettiin tosiaan melko paljon juuri noihin erilaisiin ulkomaanpyrähdyksiin yms. Keikkailua vähennettiin oikeastaan vasta viime vuonna, jotta saatiin kasailtua uusia juttuja, mutta varsinaisiin levytyshommiin rauhoituttiin oikeastaan vasta viime syksynä. Pientä rauhoittumista tarvittiinkin, että ehdittiin keskittyä kunnolla ja työstää uutta materiaalia. Edellinen levyhän tehtiin loppujen lopuksi tosi nopeasti debyytin julkaisun jälkeen. Tämän kanssa haluttiin antaa asioiden hautua.

Kävitte tekemässä levylle tulevaa materiaalia Pärnussa Virossa, jossa teillä oli käytössänne vanha omakotitalo useamman viikon ajan. Miksi Pärnussa?

Olli: Erinäisten sattumien kautta. Ajatuksena oli karistaa pääkaupungin tomut vähäksi aikaa ja vaihtaa maisemaa. Ja siinä mielessä tuo oli hyvä ratkaisu, lukittua samaan tilaan ja keskittyä pelkästään musiikin tekemiseen. Itse kyllä tykkäilen Virosta paljonkin, ja siellä on sattuneesta syystä viime aikoina tullut vietettyä aika paljon aikaa.

Jari: Käytännössä siellä ei tehty oikeastaan mitään muuta kuin soitettiin. Talosta vuorattiin ikkunat umpeen, ettei melu kuuluisi niin paljon naapuriin, eikä siellä sitten edes tiennyt oliko yö vai päivä, eikä ollut väliäkään. Sillä reissulla itse Pärnun näkeminen jäi siis hyvin vähäiseksi.

Laura: Oli rentoa lähteä jonnekin, missä ei tarvinnut kelata mitään muuta. Kyllä siihen liittyi myös sellaista bändin synergian hoitamista paikallisilla hyödykkeillä.

Levyn nimi on Rüütli. Mitä se tarkoittaa? Oletteko ihan hurahtaneet Viroon?

Olli: Se viittaa ensinnäkin kadunnimeen, samanniminen katu löytyy melkein jokaisesta isommasta ja vanhemmasta eestiläisestä kaupungista.

Laura: Toi sävellysreissu oli hieno ja tuntui mukavalta nimetä levy sen kunniaksi paikallisella kielellä. Enemmän se siis mun mielestä liittyy meihin kuin Viroon. Mä tykkään siitä nimestä, koska siitä tulee mieleen sana rudely. Suora käännös kuuluu ritarin, joka mulle tarkoittaa sankarin roolia ja siihen liittyviä tunteita, odotuksia ja illuusioita monesta näkökulmasta. Henkilökohtaisesti tuntui, että toi nimi liitti tekstit yhteen.

Debyyttinne Chinese Locks oli monet myönteisesti yllättänyt esittäytyminen ja Eleven Eyes to Shade keräsi hehkutusta sekä kotimaasta että ulkomailta. Mutta miksi Rüütli on Murmanskin paras albumi?

Jari: Omasta näkökulmasta uusin levy on tietysti aina se paras. Jos näin ei olisi, ei sitä varmaan kannattaisi julkaista. Mutta tuntuu, että nyt päästiin toisaalta lähemmäs sitä livesoundin intensiteettiä ja toisaalta nyt levyn ääripäät ovat kauempana toisistaan, eli meininki on samaan aikaan myös monipuolisempaa ja lähtee uusiin suuntiin.

Laura: Musta noita levyjä on vaikea itse pistää parhausjärjestykseen, vaikka uusinta onkin aina into piukalla julkaisemassa. Asiasta on varmaan jokaisella kuulijalla taas subjektiivinen käsitys, mutta erona aiempiin levyihin voisin sanoa omasta puolestani, että hieman avoimemmalla tatsilla on tullut tuo uusin tehtyä. Lisäksi tämä taitaa olla Mursujen eka levy, jossa käytetään sanaa love. Oho, voiko olla?! Eikai? Taitaa se olla. Pitää ihan alkaa tarkistaa.

Mikä levyn kappaleista tuo eniten uutta Murmanskin tähänastisten tuotosten katalogiin?

Jari: Jo silkan erilaisuutensa vuoksi Hungry Hippos, joka tosiaankin lähtee eri suuntaan kuin aiempi matsku. Vaati itseltäkin alkuun vähän sulattelua, mutta sinne se joukkoon solahti.

Laura: Aika hankala sanoa yksi biisi. Tuntuu, että levyllä on enemmän rytmisiä juttuja. Esimerkiksi raidoilla Married to Beetlejuice ja 123.4, jossa soitetaan mm. hissiä. Noi biisit tuntuu musta laulujenkin puolesta erilaisilta. Night Time taas on tosi vähäeleinen kaikin puolin.

Millä levyn kappaleella esittelisitte Murmanskin tämän tyyppisen musiikin ystävälle, joka ei olisi ennen kuullut teitä?

Jari: Mercury antaisi varmaankin parhaiten yleiskuvan soundista ja meiningistä, bassoriffeistä ja draamasta – ja biisi tuntuu ainakin omaan korvaan suhteellisen helposti avautuvalta. Toisaalta jos haluaisi antaa kaikkein kattavimman kuvan tästä bändistä yhdellä biisillä, pitäisi varmaan sanoa Shake Off the Tears, jossa mennään yhdessä biisissä ääripäästä toiseen.

 

Eleven Eyes to Shaden julkaisi Spinefarmin Ranch-alamerkki. Nyt teidän oma levymerkkinne Around Your Neck on kaivettu naftaliinista. Miksi palasitte takaisin omakustannekantaan ja miltä nyt näyttää?

Olli: Spinellä oli aikansa hauskaa ja etenkin niin pitkään kuin meidän loistava A&R oli vielä duunissa, ja kun siellä oli joku tämänkaltaista musaa ymmärtävä. Niin kuin muissakin isommissa levylafkoissa, aikamoinen puhuri on käynyt, ja nyky-Spinehän keskittyy yksinomaan kaupalliseen metalliin eikä Ranchiä käytännössä enää ole. Spine ei olisi meille enää mitenkään vaihtoehto, emmekä mekään toisaalta istuisi pelkän metalli-labelin linjaan.

Emme varmaan ole ainoa indie- tai vaihtoehtorockyhtye, joka viime vuosina ehti seikkailla isommalla levy-yhtiöllä. Tämänkaltaisilla englanniksi levyttävillä orkestereilla ei nykyisin niille juurikaan ole enää asiaa, ja jos katsoo vaikka kuluvan vuoden julkaisujen määrää tällä sektorilla niin taitaa saldo olla pyöreä nolla. Vaihtoehdoksi meille olisivat siis jääneet pienemmät kotimaiset levymerkit, mutta käytännössä kaikki niidenkin kautta julkaistavat äänitteet ovat ”omakustanteita”, jotka yleensä tehdään ns. master-diileinä. Eli bändi maksaa itse masteriin saakka ja se sitten lisensoidaan. Emme nähneet sitäkään kotimaassa kovin kannattavaksi, koska osaamme pyörittää levymerkkiä myös itse ja tehdä tarvittavat sopimukset. Mukavampaa tällä tavoin, koska ei ole muiden tekemisistä niin riippuvainen.

Ulkomaankuviot ovat toki meidän ulottumattomissa, jonka vuoksi siellä kyllä operoidaan levy-yhtiöiden kautta. Aika paljon tässä on kuitenkin musiikkibisneksen eri toimijoita ja yhtiöitä mukana eri suunnilla, ja tästä pääsisikin sitten siihen keskusteluun, mikä on nykyisellään levy-yhtiöiden rooli ja mihin niitä tarvitaan…?

Mitkä on levyt tai keikat ovat innostanut murmanskilaisia vuonna 2012?

Jari: Uusista jutuista jäivät kesän ajalta mieleen ainakin Kurt Vilen ja Moon Duon keikat Kuudennesta Aistista. Uudehkoja levyjä, joita on tullut enemmän kuunneltua, ovat olleet esimerkiksi Mark Lanegan Bandin ja The Black Keysin uusimmat. Mutta toisaalta äänitysten jälkeen tuli palattua pitkästä aikaa Anouar Brahemiin yms. tunnelmointiin.

Laura: Kurkkua kuristaa vieläkin, etten päässyt Pissed Jeansin keikalle kesällä.

Mitä Murmansk osaa sanoa viroksi?

Olli: Meil kõigil oli väga raske lapsepõlv…? Se on hyödyllinen selitys mihin tahansa, totta tai ei.

Ja tiedoksi niille, joilta viron kieli ei taivu ihan yhtä hyvin: Suomennoksen voi lukea tämän haastattelun otsikosta.

Yhtyeen kuva: Janne Karvinen

Mahdollisesti jotain samankaltaista