#Mun1997 – Vanhojen muistelua vuodelta 1997

Viime aikoina olen huomannut ainakin omalla kohdallani sen, että Spotifyn juututtua tehokäyttöön on tullut keskityttyä pelkästään uuteen musiikkiin, koska sitä yksinkertaisesti on niin paljon tarjolla ja mielenkiintoista tavaraa löytyy jatkuvasti.

Nyt päätin tehdä pienen aikamatkailun ja käydä läpi miten oma musiikkimaku oikein on kehittynyt ajan mittaan. Lähtökohdaksi otan vuoden 1997, jota pidän itselläni “ground zero” -vuotena. Sitä ennen en oikeastaan ole seurannut musamaailman tapahtumia millään tavalla, tietenkin korvakarkkeja löytyy sitä edeltävältäkin ajalta, mutta oma lähtöpisteeni löytyy levykaksikosta Foo Fighters – The Colour and the Shape ja Faith No More – Album of the Year. Levyt julkaistiin touko-kesäkuun vaihteessa vuonna 1997 parin viikon välien ja ostin kummatkin samalla kertaa, saihan kaupan päälle Bonus-CD:n. Muutama kuukausi tuon jälkeen tuli muutettua Helsinkiin ja nämä musahommat ovat olleet esillä “vähän” enemmän.

Alla on 30 biisin soittolista mun 1997 -vuodesta, jaa oma listasi tagilla #Mun1997 vaikka Twitterissä tai Facessa (apuja vanhojen julkaisujen muisteluun vuodelta 1997 löytyy esim. Wikipediasta tai Suomen viralliselta listalta).

Koko idea vanhojen muisteluun lähti oikeastaan liikkeelle siitä, että kuvittelin musamakuni muuttuneen paljonkin tässä parissakymmenessä vuodessa. Oikeastaan hieman yllättäen tämän ensimmäisen listan tehtyäni huomaan, ettei kamalasti muutoksia oikeastaan olekaan. Toki nykyään tulevaa kuunneltua enemmän marginaalisempaa kamaa, mutta rakennuspalikat ovat silti melko pitkälti samat – meikäläisen musiikkimaku tiivistyy näilläkin parametreilla industrial-henkiseen menoon, vaikka vuoden 1997 listalla industrialia ei juurikaan näe.

Tässä pari kohokohtaa mun vuodesta 1997.

Blurin Song 2 näyttää edelleen jaksavan nostaa päätään tasaisin väliajoin, joten biisissä on kyllä jotain nerokasta.

U2:n Discotheque ja CMX:n Discoinferno ovat bändeiltä samanhenkinen/-tyylinen irtiotto omasta tyylistä ja vielä samana vuonna.

Testamentin Demonic-albumi on loistava, vaikka kaikki Testament-fanit varmaan ovat eri mieltä.

Green Dayn Hitchin’ a Ride on edelleen bändin paras biisi, vaikka onkin unohdetulta Nimrod-levyltä.

Deftones on harvoja bändejä, joita olen voinut sanoa fanittaneeni ja Around the Fur oli minulle lähtökohta.

Chumbawamban väärinymmärretty hittibiisi on yksinkertaisen nerokas, vaikkei se ihan niin anarkistinen olekaan bändin muuhun tuotantoon verrattuna.

Tehosekoitin ja Apulanta starttailivat uriaan tuohon aikaan ja edelleen nuo pari biisiä ovat helmiä kummankin tuotannossa.

Laika & The Cosmonautsin Look! No Head on järisyttävän kova biisi edelleen.