Motörhead saapuu paikkaamaan Ilosaari-peruutustaan, sopivasti jälleen kerran ennen joulua

Ikävästi Ilosaarirockin keikkansa Lemmyn sairastumisen takia perumaan joutunut, 35 vuoden kunnioitettavaan ikään päässyt Brittein saarten, ellei koko maailman äänekkäin vientituote sitten ilmahälytyssireenin palaa Suomeen. Joulurauhan saapumisesta ei ole tietoakaan kun vuoden räväkimmät pikkujoulut järjestetään Helsingin Hartwall Areenalla 10. joulukuuta. Keikan liput tulevat myyntiin maanantaina 19. elokuuta Lippupisteessä.

Termejä ’legenda’ tai ’ikoni’ käytetään usein heppoisin perustein kun halutaan saada jokin keskikoon suuruus tai jo hiipumassa oleva tähti vaikuttamaan suuremmalta tai tärkeämmältä kuin olisi ehkä aiheellista. Harvoin kuitenkaan edellä mainitut termit ovat paremmin paikallaan kuin puhuttaessa Motörheadista, Lemmy Kilmisteristä ja yhtyeen ikonisesta Snaggletooth-symbolista. 35 vuotta, 21 studioalbumia, yli 30 miljoonaa myytyä levyä, lukemattomat keikat ja kiertueet, palkinnot ja tunnustukset sekä miljoonat ja miljoonat Motörheadbangerit ympäri maailmaa puhuvat omaa kieltään Motörheadin ansaitun statuksen puolesta.

Lämppäriksi saapuva Saxon on yhtä lailla pitkän uran tehnyt, edelleen elinvoimainen metallikonkari. Motörheadin tavoin 35 vuotta sitten perustettu New Wave Of British Heavy Metal -edelläkävijä on vaikuttanut urallaan niin Metallican, Megadethin kuin lukemattomien muidenkin bändien kehitykseen. Yhtye julkaisi 20. studioalbuminsa alkuvuodesta.

Vaikka saksalainen Skew Siskin julkaisikin ensimmäisen levynsä jo vuonna 1992, edustaa bändi tässä seurassa kuitenkin heavy metallin modernimpaa koulukuntaa. Skew Siskin on kiertänyt Motörheadin kanssa aiemminkin sekä ollut mukana työstämässä Lemmyn vielä julkaisematonta soolo-albumia.

KONSERTTI
To 10.12.2013 Helsinki, Hartwall Areena
Ovet klo 18.30

LIPUT
Myyntiin ma 19.8.2013 klo 9
Liput toimituskuluineen alkaen 62,50 euroa Lippupisteen myyntipisteistä