Modernistit: Sanotaan tää on nykyaikaa – Brittiläistä kitararockia ja kaurismäkeläistä kaupunkiromantiikkaa

Helsinkiläinen Modernistit käynnistyi Chris Karvisen sooloprojektina, joka vain kasvoi kunnes se oli ihka oikea yhtye. Nyt monissa liemissä keitetyt ketut ovat julkaisseet debyyttialbuminsa ja brittiläinen kitararock on onnistuttu liittämään suomenkielisiin teksteihin yllättävän hyvin.

Avausraita Modernistit piirtää nopeasti esiin bändin vahvuudet – ja heikkoudet. Särökitaran voimin rakennetut äänivallit ovat suuria ja kiiltäviä, jopa niin suuria, että lyriikat tahtovat hautautua koko rakennelman alle. Biisiin on käyty napsaisemassa palasia niin The Whon, Sueden kuin Oasiksenkin tekemisistä ja kaiutettu laulu nojaa muutamaan vahvaan, iskulausemaiseen riviin. Voimaa riittää ja vilkkuvat valot lähes häikäisevät, mutta kun savun ja peilit ottaa pois ei jäljelle jää kovinkaan paljoa.

Onneksi albumilta löytyy myös huomattavasti tasokkaampia numeroita. Vauhdikas Avida Dollars pelaa Oasis-kortin lähes loppuun ja naiiviudessaan miltei korni Ra(u)hantekijä horjuu uhkaavasti jo trapetsillaan, mutta näissä kohdin nimenomaan kuulija on se viimeinen tuomari ja itse kallistun sille kannalle, että maailma on hiukan parempi paikka kun nämäkin biisit ovat olemassa. Yhtye osaakin kääntää brittiläisen rockin ja suomenkieliset lyriikat yhdistelmäksi, joka tuntuu luonnolliselta ja joka lähtee toimimaan etenkin kuuntelukertojen karttuessa.

Modernistit on räyhäkäs ja katu-uskottava rokkikone, mutta nelikko on myös jotain muuta. Suvi Isotalon kanssa esitetty Varjot ja valot on herkkä tunnelmapala, jonka seuraksi olisi kaivannut toistakin yhteistyön hedelmää. Puolivälissä fiilistelevä Persona non Grata sekä tyystin uusiin suuntiin kurottava Kun sä hukut näihin vuosiin –tunnelmaraita hämmentävät entistä enemmän. Kunpa yhtye olisi uskaltanut satsata enemmän energiaa näihin suuntiin.

3/5

[spotify uri=”spotify:album:05YRoQ5ezHac4Z1Wof4biP”]