Modernin fuusiojazzin suuruus Savoyhin

Modernin fuusiojazzin edelläkävijä Lee Ritenour saapuu Savoy-teatteriin torstaina 2. kesäkuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 11. huhtikuuta Savoy-teatterissa ja Ticketmasterissa.

Lee Ritenour käynnisti uransa sessiomuusikkona jo 1960-luvulla soittaen mm. The Mamas & The Papasin kanssa. Sittemmin Ritenourin menestyksekkääseen uraan on mahtunut peräti 19 Grammy-ehdokkuutta ja yksi voitto, lukuisia ykkössijoja kitaristiäänestyksissä eri puolilla maailmaa sekä useita arvonimiä ja arvostettuja palkintoja. Hän on levyttänyt yli 40 albumia, joilta menestykseen on noussut peräti 35 listahittiä. Hän oli myös perustamassa Fourplay-yhtyettä, jota pidetään yhtenä modernin jazzin menestyneimmistä yhtyeistä. Monipuolisesta ja viihdyttävästä tyylistään tunnettu fuusiokitaristi on tehnyt yhteistyötä mm. Pink Floydin, Steely Danin, Dizzy Gillespien, Sonny Rollinsin, B.B. Kingin, Frank Sinatran, Simon & Garfunkelin, Ray Charlesin ja Aretha Franklinin kanssa. Ritenour on lisäksi inspiroinut monipuolisella kitarataituroinnillaan jo lukuisia muusikkosukupolvia.

KONSERTTI
To 2.6.2016 klo 19.30 Savoy-teatteri, Helsinki

LIPUT
Myyntiin ma 11.4.2016 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 56 / 51 / 46 euroa Savoy-teatterin lippukassalta ja Ticketmasterista