Mm. Sigur Rosiin verrattu italialainen pianisti Ludovico Einaudi saapuu Suomeen

Maalailevista elokuva- ja soolosävellyksistään tunnettu italialainen pianisti ja säveltäjä Ludovico Einaudi saapuu keväällä Suomeen osana laajamittaista Elements-kiertuettaan. Lokakuussa uuden albuminsa ”Elements” julkaissut Ludovico Einaudi konsertoi Helsingissä, Kulttuuritalolla, perjantaina 6. toukokuuta. Lipunmyynti käynnistyy tiistaina 8. joulukuuta Lippupalvelussa.

Monesti Yann Tiersenin ja Sigur Rosin kaltaisiin artisteihin vertailuja keräävä Ludovico Einaudi kiertää parhaillaan loppuunmyytyjä konserttisaleja Italiassa, ja monet alkuvuoden ja kevään Euroopan konserteista ovat loppuunmyytyjä. Hänen sävellyksiään on kuultu useissa palkituissa elokuvissa, kuten vuoden 2011 kiitetty ”Koskemattomat”, ”This Is England” -trilogia ja Clint Eastwoodin ohjaama ”J. Edgar” vuodelta 2012.

KONSERTTI
Pe 6.5.2016 Kulttuuritalo, Helsinki
Ovet klo 19

LIPUT
Myyntiin ti 8.12.2015 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 58,50 / 53,50 / 48,50 euroa Lippupalvelusta