Miten Disco Ensemblen First Aid Kitistä voi olla jo 10 vuotta?

Niin se aika juoksee – Disco Ensemble on tekemässä läpimurtolevyn First Aid Kitin 10-vuotisjuhlakiertueen. Miten tuo on mahdollista eikös se debyytti vasta julkaistu. Siltä ekalta levyltäkin muuten löytyy melkoisia hittejä, vaikkakin täytyy myöntää, että nuo First Aid Kitin ”We Might Fall Apart”, ”Black Euro” ja ”Drop Dead Casanova” -hitit ajavat asiansa melko hyvin myös.

Bändin laulaja Miikka Koivisto muisteleekin tuota todeten: “Olen kateellinen kymmenen vuoden takaiselle itselleni, joka ei vielä tiennyt millaisten seikkailujen ja sekoilujen alkusysäys First Aid Kit oli.”.

Itse muistan miten Viper Ethicsin aikaan tajusin miten kova bändi Disco Ensemble voi halutessaan olla. Aikaisemmat EP:t eivät vielä jaksaneet sen kummemmin innostaa, mutta Viperin osuttiin jo paikoitelleen kultasuoneen.

“Siinä on sellaista sinisilmäisyyttä ja suoraviivaisuutta, jota ei ehkä enää pystyisi saavuttamaan.”, jatkaa Koivisto ja voin hyvin yhtyä tuohon. Sinisilmäisyyttä ei voi saada takaisin koskaan, mutta arvaamaton ja uusille poluille pyrkivä voi olla aina. Koivistokin todisti muutoshalukkuuttaan Hisser-sooloilulla.

Levy luonnollisesti ollaan julkaisemassa uudelleen vinyylinä ja kylkiäisiksi on jälleen tulossa tällainen ensiapulaukku, mulla on tuo muuten vielä tallessa.

firstaidkit

DISCO ENSEMBLE – FIRST AID KIT 10V.

02.04.2015 Pori, Kino
03.04.2015 Kouvola, House Of Rock
04.04.2015 Joensuu, Kerubi
05.04.2015 Kuopio, Henry’s Pub
09.04.2015 Oulu, 45 Special
10.04.2015 Jyväskylä, Lutakko
11.04.2015 Lahti, Finlandia-klubi
17.04.2015 Turku, Klubi
18.04.2015 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
24.04.2015 Helsinki, Tavastia-klubi
25.04.2015 Tampere, Klubi, Soundi-klubi