Metsäväiset : Hatarat Mielikuvat (2012) – Vuoden suomenkielinen rockdebyytti?

Metsäväiset : Hatarat Mielikuvat

(omakustanne)

Kotimaiset  1970- ja 80-lukujen moni-ilmeiset punkrock-ryhmät ovat vuosien varrella onnistuneet laittamaan maamme klubien ja tanssilavojen läheisissä porttikongeissa ja puskissa alulle katraan retrahtavia lehtolapsia. Vuosituhannen toiselle vuosikymmenelle tultaessa näistä äpäristä moni on kasvanut jo nuoren miehen mittoihin. Vuodesta 2005 kasassa ollut helsinkiläisryhmä, Metsäväiset kuuluu myös kyseiseen, vahvasti menneestä ammentavaan rocksukupolveen. Sen debyyttialbumi on yleissoinniltaan pirteä ja energinen. Soundimaailmaltaan yhtye on perinnetietoisen rikas, sävykäs, mutta olematta silti mitenkään munaton. Yhtye sekoittelee härskisti, notkeasti ja arvaamatta montaa tyylilajia, mutta kuulostaen silti täysin omalta itseltään. Metsäväisten villi rokkaus muistuttaa eniten 60-luvun lopulta ja 70- luvulta peräisin olevista auditiivisista tallenteista. Pöyhkeä funk, häpeilemätön hippirock, reggae, punk, jazz, meno ja meininki yhdessä saavat Metsäväisten käsittelyssä veikeän ja mukaansatempaavan yleisilmeen.

Ilman tarkempia DNA-testejäkin käy selväksi, että Metsäväisistä löytyy niin Kadotetut-yhtyeen, Pelle Miljoona 1980:n, kuin myös loppuaikojen Hassisen Koneen avarakatseista, vanhan koulukunnan punk-geeniperimää. Uudemmista, retrahtavista rockyhtyeistä Metsäväisten soundin serkkuja ovat esim. oululainen Ruotomieli ja kirkkonummelaislähtöinen Kansantauti.

Laulaja-kitaristi Sameli Pihlajan hieman mökeltävästä lyyrisestä ulosannista tulee useaan kertaan mieleen Kadotettujen laulaja(-basisti), Ahti Pelttari, mutta havaittavissa on myös alkuaikojen Kauko Röyhkän maneereita. Paisuttelematta yhtään, aika ajoin Pihlajan kitaroinnista välittyy taas samaa rämäpäistä kiihkoa kuin The Stoogesin Ron Asheton-vainaalta parhaina päivinään. Sanoittajana Pihlajan lyriikat ovat teräviä, oivaltavia ja hän onnistuu pääosin kiertämään kliseet luovasti. Pähkinänkuoressa Hatarat Mielikuvat– levyn sanoitukset heijastelevat kaunistelemattomia mielikuvia postmodernista, kieroutuneesta maailmanmenosta, monitasoisesta yhteiskunnan eriarvoistumisesta, mutta myös ihmisläheisistä, sosiaalista ympäristöä käsittelevistä aiheista.

Ilmeistä nokkamiehensä lahjakkuudesta huolimatta Metsäväiset vaikuttaa pohjimmiltaan olevan tiukkaan hitsautunut kombo, jonka sydämen muodostaa neljä taitavaa ja vaivatta yhteen hiileen puhaltavaa soittoniekkaa. Yhtyeen musiikki on kauttaaltaan lämmintä kitaran, hammondin/koskettimien, basson ja rumpujen välistä yhteis- ja vuoropuhelua, joka ei jämähdä paikoilleen parista hyvin samanlaisilla elementeillä eteenpäin rynnivästä biisistä huolimatta. Metsäväisten punkahtavan briljantti ja nyanssitajuinen yhteissoitto nostaa itseasiassa biisien tason paremmaksi, kuin mihin levyn sävellysten todellinen taso sinällään oikeuttaisi.

Levyn funkahtava rock-avaus Pyörryttää ja Yhteiskunta  ovat selkeästi sukua Suomi-Finland -levyn aikaisille Sielun Veljille. Elämästään nauttivan aikuisen ihmisen kesähitti Kuuma päivä funkkaa aurinkoisesti, mutta silti voimalla ja rosoisesti. Välillä biisistä saattaa tosin aistia jopa Joy Divisionin Transmissionmaista tempokiihkoilua ja soolokitarointia, jonka saavuttaminen bändinä kuin bändinä on rikkaus. Kappaletta sulavasti seuraava Maa ei katso laskee levyn tunnelman kiihkeästä samettiseksi. Sen himmailu toimii hyvänä suvantovaiheena rokkaavassa kokonaisuudessa. Toisena erinomaisesti toimivana relaksanttina albumin loppupuolella toimii reggae, Oo vaan, joka sävellyksellisesti on ehkä koko levyn parasta antia.

Levyn päättävä Uusi alku on ehkä tarpeettomin ja mitäänsanomattomin sävellys levykokonaisuudessa. Pihlajan häiritsevästi Petri Tiilin ponnetonta tilitysvoihkintaa muistuttavat lauluosuudet sisältävä keskinkertainen biisi ei lunasta paikkaansa muuten hyväksi kokonaisuudeksi rakennetun albumin päättäjänä, vaikka laulun teksti onkin mukiinmenevä.

Tuotantopuolella soundi on sopivan analoginen, mutta hyvät lyriikat sisältävinä lead-lauluista ei saa kovikaan helposti selvää. Tämä johtuu levyn laulusoundin tummuuden ja Pihlajan hieman epäselvän artikulaation yhteisvaikutuksesta. Itse biisejä ajatellen, joillakin mieleen tarttuvilla kertosäekoukuilla kokonaisuudesta saisi vieläkin hengittävämmän ja mieleenpainuvamman, jolloin Metsäväisten paketti olisi erinomainen.

Kokonaisuutta katsoen Metsäväisten debyyttialbumi on ja tulee kuitenkin olemaan vuoden kovimpia debyyttialbumeja suomeksi lauletun rockin saralla. Tästä yhtyeestä uskallan jo sanoa, että on täysi vääryys, ellei Metsäväisistä kuulla tulevaisuudessa isommissakin ympyröissä. Juuri tästä ajattomassa hyvän fiiliksen musiikissa on nimen omaan kyse. Livenä toimii varmasti todella tykisti!

4/5

LIVE! Hatarat Mielikuvat- levynjulkaisukeikka Nosturin Alakerrassa, Helsingissä la 4.2. klo 21:00 alkaen.

Mahdollisesti jotain samankaltaista