Metsatöll : Ulg (2011) – Palanen virolaisen kansanperimän varjopuolta

(Spinefarm Records)

Etelänaapurista kajahtaa taas. Vuosien mittaan Virosta on kavunnut erittäin mielenkiintoisia ja peroonallisia yhtyeitä. Punkin puolelta jo legendaariset J.M.K.E. ja Vennaskond sekä uudempi, kieroon kasvanutta rockia vääntävä Kosmikud ovat raivanneet tietä virolaisen rock-kulttuurin leviämiseksi vaihtoehtomusiikin kuluttajien tietoisuuteen ympäri maailman. Hiljalleen on tullut myös virolaisen ja vironkielisen metallin vuoro näyttää kyntensä maailmalle.

1990-luvun loppupuolelta lähtien toiminut folk metal -yhtye Metsatöll on päässyt neljänteen albumijulkaisuunsa. Demoaikojensa jälkeen pari singleä, splittiä, EP:tä ja yhden DVD:n pitkäsoittojensa lisäksi julkaissut, kohta 350 keikkaa ympäri Euroopan rimpauttanut metalliryhmä on noussut Viron suurimmaksi metallibändiksi ja se on tullut tutuksi tälläkin puolen Suomenlahtea ahkerana keikkavieraana. Yhtyeen nimi viittaa suteen, tuohon virolaisen kansallissymboliikan keskiössä pidettyyn petoeläimeen. Metsatöll uhkuu kaikessa karuudessaan mahtipontista mutta maanläheistä mentaliteettia sekä uhmakasta taistelutahtoa. Musiikissaan slaavilaissävytteistä, synkeähköä, heavy-, folk-, black-, death- ja thrash metallia yhdistelevän yhtyeen henkiset juuret ovat syvällä maansa myyttisessä kansanperimässä, pakanauskonnoissa sekä julmia valloittajia vastaan käydyissä taistoissa.

Vuonna 2006 Metsatöll teki yhteistyöprojektin virolaisen huippukuoronjohtajan, Veljo Tormisin luotsaaman, 54-henkisen ammattimieskuoron kanssa. Tämän kollaboraation tuloksena syntyi uskalias, monimuotoisesti musiikin raja-aitoja rikkova etnometalliteos Raua Needimine, mikä käänsi myös vaihtoehtoisen korkeakulttuurin seuraajien katseet Metsatölliin ja sen avarakatseiseen, perinnetietoiseen musiikkiin.

Ulg-albumi on kuitenkin edellämainittua pelkistetympi teos. Levyn avaava Agu alkaa rujon kauniilla kannel- ja harppunäppäilyllä äityen lopulta väkivaltaiseksi, folklaululla ryyditetyksi black-thrashiksi. Komealla mullikuorokertosäkeellä aseistettu Sõjasüda iskee heti perään komeana sotahymninä. Tyylikkäästi pilleillä ja jousilla maustetun Küün nimensä mukaan käärmemäinen, kansanlaulutyyppinen bassomelodia tuo mieleen slaavilaiseksi taivutetun version Manowarin Hail to Englandista. Albumin ehdoton hevihitti on hyvällä munniharppuintrolla alkava Kivine Maa, mikä olisi kelvannut kappaleena mielihyvin kulta-aikojen Timo Rautiaiselle & Trio Niskalaukauksellekin tarttuvasti kirnuavan jyystöriffinsä ja tajuntaan iskeytyvän kertosäkeensä ansiosta. Rabakannel muistuttaa sävellyksenä death metal -aikakauden Amorphista. Toisaalta tunnelmansa puolesta Black Sabbathin Solituden surumielisen herkkyyden kaihoisaan folkiin yhdistävä instrumentaali Isata osoittaa yhtyeen omaavan ymmärrystä herkempäänkin sävellystyöhön. Kahjakaldad etenee puolestaan munkkilaululla vedettynä vanhan koulukunnan death metallina, kun taas nimikkobiisi Ulg yhdistää Jethro Tullin progressiivisen melodisuuden skandinaavistyyppiseen, modernimpaan melodeathiin.

Metsatöll sijoittaa musiikkinsa mausteeksi eriskummallisia rytmiikkasovelluksia, mikä on positiivisessa mielessä yhtyeen tehokas tunniste ja persoonallisesti erottava piirre metalliyhtyeiden massasta. Laulaja-kitaristi Markus hoilaa ja mylvii tyylillisesti jäyhästä kansanlauluperinteestä tiukasti kiinni pitäen. Laurin trubaduurimaisesti soittamat, virolaisessa kansanmusiikissa yleisesti käytetyt perinnepuhaltimet, jouset ja kannel tuovat tylyyn metallipohjaan pehmeää tunnelmaa. Basisti Kuriraivo soittaa puolestaan useassa biisissä melodioita Joey DeMaion soolobassottelutyyliin, mikä toisaalta korostaa musiikin slaavilaisia ja bardimaisia sävyjä, mutta mikä myös toisaalta vähentää yhtyeen luoman äänivallin painavuutta ja biisien menevyyttä.

Albumin loppupuolen kappaleet eivät iske yhtä tehokkaasti tajuntaan kuin alkupuolella. Näin ollen täytebiisejäkin levyltä löytyy. Myöskin yksitoikkoisesti hoilottavat, slaavilaiset kansanlaulu- ja puhallinmelodiat voimalla ja mollissa junnaavien riffikiertojen säestäminä alkavat tulla liian ennalta arvattaviksi, puuduttaviksi ja itseään toistaviksi levyn edetessä. Päätösbiisissä Eha jollotuspaatos alkaa aiheuttaa jopa masentavia assosiaatioita. Ehkäpä tämä toisaalta kuvastaa sitä pirtsakkaa ja elämänmyönteistä, slaavilaista mielenmaisemaa.

Tarkoitusperiinsä nähden Ulg-albumin soundit ovat demomaisella tavalla voimattomat, tunkkaiset ja alkukantaiset, mikä osaltaan verottaa levyn iskevyyttä. Tämä syö potkua eritoten rumpali Atson taidokkaasti soittamasta, piristävästi metallirummutuksen normeja rikkovasta taonnasta. Sävellystyön suhteen Metsatölliltä toivoisi ylikorostetun kulmikkuuden ja jäyhyyden karsimista dynaamisuuden tieltä jotta biiseihin saisi enemmän hengittävyyttä ja kontrasteja. Esimerkkinä erittäin dynaamista folkmetallia tekevästä bändistä mainittakoon sveitsiläinen Eluveitie. Näillä eväillä, puutteiden korjaamisilla ja vinkeillä ison, pahan vihollisen uskoisi kaatuvan leikiten, ja niin olisi taas hyvä syy kastaa risuparta täyteen kolpakkoon taisteluvoiton kunniaksi.

3/5

Metsatöll -live @ Tuska festival, Helsinki 30.06. 2012

 

Mahdollisesti jotain samankaltaista