Meteliä maailmalta, osa 4: Bo Ningen (JP)

Tämä artikkelisarja keskittyy yhtyeisiin, jotka tulevat tyypillisen maantieteellisen sfäärin ulkopuolelta, minkä olen despoottisesti päättänyt tarkoittavan USA:ta, Englantia, Ruotsia ja Suomea. Mutta parhaimmillaan se esittelee paitsi yhtyeitä hieman erikoisemmista maista myös erikoisia yhtyeitä erikoisemmista maista. Ja tuttuun Noise.fi-tyyliin moni on hieman tuntemattomampaa kaliipeeria.

Helsingin Kuudennelle Linjalle saapuu keskiviikkona 23.3. ensimmäiselle Suomen keikalleen japanilainen, raskaan psykedeliseen rokkiinsa kaikenlaisia sävyjä punkista indieen sekoittava Bo Ningen. Yhtye on tähän mennessä julkaissut yhden EP:n vuonna 2009 ja yhden albumin marraskuussa 2010. Haastattelussa yhtyeen kitaristi Yuki.

Asutte kaikki Lontoossa. Muutitteko sinne koska sieltä käsin on helpompi tehdä keikkoja ja saada näkyvyyttä?

– Ei. Me tajusimme tuon vasta jälkeenpäin. Tapasimme toisemme vasta Lontooseen muutettuamme. Kaikki muutimme tänne opiskelemaan.

Oliko teillä mitään bändiviritelmiä ennen Bo Ningeniä?

– Kaikilla oli Japanissa jotain coverbändimeininkiä, mutta Bo Ningen on ensimmäinen varsinainen bändimme.

Miten homma sitten lähti alkuun?

Taigan (laulu) ja Kohhei (kitara) tapasivat noin nelisen vuotta sitten japanilaisen musiikin illassa ja huomasivat tykkäävänsä samanlaisista jutuista. He päätyivät yhteen soittamaan lähinnä noisea. Minä tapasin heidät sillä tavalla, että etsin kitaraa lainaksi, kun en omaani voinut ottaa mukaan Japanista. Ystäväni esitteli minut sitten Taiganille, joka pyysi minua mukaan bändiin. Aivan alkuvaiheessa meillä oli eri rumpali mutta jo toisella keikallamme hänet korvasi Mon-Chan.

Mitä Bo Ningen tarkoittaa?

– “Tikku-ukkoa”

Musiikkinne on varsin värikäs sekoitus erilaisia tyylejä, vaikka psykedelinen rock tuntuisi olevan perustana. Reflektoivatko eri elementit teidän neljän persoonallisuuksia ja musiikillisia preferenssejä?

– Vaikea sanoa koska musiikki syntyy niin luonnollisesti. Esimerkiksi minä tykkään raskaasta psykedeliasta, dronesta ja folkista. Viime aikoina olen myös innostunut teknosta. Kaikki tykkäävät Black Sabbathista ja tietysti japanilaisista suunnannäyttäjistä Acid Mothers Templestä, Boriksesta ja Boredomsista. Taigan tykkään paljon Masonnan ja Merzbown tyylisestä noisesta ja Kohhei fiilistelee 60-luvun rokkia.

Onko vaikeaa löytää tasapainoa kaiken tämän välillä?

– Ei mielestäni. Musiikinteko yhdessä on varsin luontevaa ja helppoa koska olimme pitkään improyhtye ennen kuin menimme ensimmäistä kertaa studioon. Opimme tuntemaan toisemme todella hyvin tuhansien jamisessioiden myötä.

Puhuitte yhdessä haastattelussa surrealismista. Mistä surrealisteista pidätte ja miten niiden vaikutus kuuluu musiikissanne?

– Henkilökohtaisesti pidän paljon Buñuelista ja nimenomaan elokuvasurrealisteista. Kohhei pitää meistä kaikkein innokkaimmin surrealismista. Hän on opiskellut taidekorkeakoulussa ja hän on vastuussa levyjemme kansitaiteesta. Surrealismilla on vahva yhteys psykedeliaan. Kyse ei ole musiikkigenrestä, vaikka meidät sinne lokeroidaankin. Siihen liittyy enemmänkin. Se on kokonaisvaltaisempi kokemus, varsinkin kun olemme lavalla. Kaikki voi oikeastaan olla psykedelistä.

Teillä on myös tarttuvia, kompaktimpia kappaleita kuten Koroshitai Kimochi, jota voi pitää melkeinpä poppina verrattuna teidän pitempiin psykerokkifiilistelyihin.

– Tuo on huippukappale, eikö olekin? Se oli ensimmäisen EP:n nimibiisi ja kaikki tuntuvat pitävän siitä. Emme halua rajoittaa itseämme eeppiseen jammailuun. Mon-cha ja Taigan pitävät paljon hardcoresta ja tykkäämme toki myös kauniista lauluistakin. Sanoisin meitä pitkälti genrettömiksi.

Missä vaiheessa biisintekoa tajuatte että siitä tulee psykedelinen eepos tai vastaavasti napakampi esitys?

– Se lähtee aina jammailusta. Taigan äänittää kaikki jamimme ja sitten hän editoi niitä kotonaan ja poimii sieltä parhaat jutut. Sitä kautta lähdemme työstämään niitä eteenpäin.

Olivatko viime vuoden lopulla ilmestyneen debyyttialbumin kappaleet pitkältä aikaväliltä koottuja?

– Ei oikeastaan. Äänitimme niitä nelisen päivää viime huhtikuussa, lontoolaisessa lähiössä sijaitsevassa studiossa. Miksaus kesti sitten kauemmin. Taigan päätyi lopulta tekemään sen, koska emme olleet tyytyväisiä ulkopuolisen tekemään ensimmäiseen ehdotukseen.

Kaikki sanoitukset ovat japaniksi. Voitko kertoa hieman mistä laulatte?

– Taigan on laulajamme, joten ne kertovat lähinnä hänen sisäisestä tunne- ja ajatusmaailmasta. Ne ovat melko abstrakteja jo japaniksi ja niitä on kovin vaikea minun alkaa selittämään.

Monet japanilaiset bändit valitsevat kuitenkin äidinkielensä siksi etteivät osaa muita kieliä tarpeeksi hyvin. Teillä ei kuitenkaan sitä ongelmaa ole. Osaatte englantia loistavasti. Onko siellä sitten paljon sellaista, mitä on vaikea ilmaista muilla kielillä?

– Sanoisin niin, kyllä. Olen kyllä huomannut keikoilla, että ihmiset arvostavat sitä että laulamme japaniksi.

Ohessa on videoklippi Offset-festivaalin keikastanne vuodelta 2009. Ovatko kaikki keikkanne näin hurjia?

– Tuo on kyllä äärimmäisemmästä päästä. Se meni aika villiksi. Kohhei potkaisi minua vahingossa rintaan, ja minulle tuli sellainen vimma että nyt on pakko hajottaa jotakin, joten hyökkäsin rumpusetin kimppuun.

Keskiviikkona on ensimmäinen keikkanne Suomessa. Oletteko vierailleet Suomessa aikaisemmin?

– Taigan on käynyt siellä useasti ja hänellä on paljon ystäviä siellä. Olemme kaikki innoissamme mutta hän on erityisen liekeissä kun pääsee sinne soittamaan.

Bo Ningeniä lämmittelee Kuudennella Linjalla tuore kokoonpano nimeltä Siinai, jossa vaikuttaa Joensuu 1685:stä, Zebra and Snakesta ja Äänijännitteestä tuttuja soittajia.

23.3. Bo Ningen (JP), Siinai @ Kuudes Linja, Helsinki

http://www.myspace.com/boningen
http://siinai.tumblr.com/

Mahdollisesti jotain samankaltaista