Meteliä maailmalta, osa 1: Mona De Bo (LV)

Tämä artikkelisarja keskittyy yhtyeisiin, jotka tulevat tyypillisen maantieteellisen sfäärin ulkopuolelta, minkä olen despoottisesti päättänyt tarkoittavan USA:ta, Englantia, Ruotsia ja Suomea. Mutta parhaimmillaan se esittelee paitsi yhtyeitä hieman erikoisemmista maista myös erikoisia yhtyeitä erikoisemmista maista. Ja tuttuun Noise.fi-tyyliin moni on hieman tuntemattomampaa kalliberia. Eli Eros Ramazzotti tai Nina Hagen -haastatteluja ei valitettavasti ole luvassa.

monadebo

Ensimmäisen artikkelin aihe on latvialainen duo Mona De Bo, jonka toinen albumi melko kirjaimellisesti räjäytti tajuntani. Bändi joka sekoittaa Sunn O))) -henkistä dronea, indie rockia ja jazzia on ainakin omaperäinen. Mutta erikoisen siitä tekee se, että se toimii ja vielä pirun hyvin. Yhtyeen tänä keväänä ilmestynyt Nekavējies, Šīs ir Spēles Ar Tevi (käännös: Älä epäröi, olet jo osa sitä)  -albumi oli siinä määrin päräyttävä kokemus, että oli pakko lähestyä bändin kitaristi Edgars Rubenisia haastattelun muodossa.

Toinen levynne poikkeaa radikaalisti debyytistänne, joka oli lähempänä jonkinlaista garage-henkistä lo-fi-indierockia. Mistä kumpusi päätös tehdä jotain aivan erilaista?

– Muutos tapahtui kahden asian seurauksena – halusta sisällyttää musiikkiimme enemmän soittimia ja ääniä sekä eräiden artistien voimakkaasta vaikutuksesta tapaamme suhtautua musiikkiin ylipäätään. Vaikka pelkkänä duona toimiminen oli toisaalta mahtavaa ja antoisaa, se rajasi myös pois paljon sellaisia ideoita joita halusimme toteuttaa. Tajusimme, että jos haluamme jatkaa yhtyeenä meidän on uudistuttava. Onneksi ympäriltä löytyi ihmisiä, jotka olivat innokkaita tulemaan mukaan tähän.

Nekavējies, Šīs ir Spēles Ar Teviillä ei ole vokaaleja lainkaan, vaikka laulu sanoituksineen oli selkeästi tuntuvassa roolissa debyytillä. Oliko teille selvää, kun aloitte työstää uutta levyä viime vuonna, että siitä tulee täysin instrumentaalinen?

– Ensimmäisen albumin runopohjaiset laulut syntyivät periaatteella sanat ensin sitten musiikki. Kakkosalbumista tuli instrumentaalilevy, koska en ollut pitkään aikaan saanut uusia lyriikoita aikaiseksi ja halu soittaa musiikkia kasvoi vahvemmaksi kuin halu pitää kiinni periaatteista. Sävellysvaiheessa tuntui siltä kuin olisimme aina soittaneet instrumentaalimusiikkia, eikä teksteille ollut tarvetta. Itse en kumma kyllä pannut merkille, ettei levyllä ole lyriikoita ennen kuin ihmiset huomauttivat siitä.

Luuletko kuitenkin, että teillä edelleen on jotain sanottavaa myös tekstien kautta?

– Jos jotain ilmaisemisen arvoisia tekstejä syntyy päissämme tulemme varmaan käyttämään niitä. Tällä hetkellä pidän kuitenkin siitä, että vaikka kyse on omista sävellyksistä, musiikki jää meillekin ikään kuin autonomiseksi, mystiseksi, juurikin koska se on instrumentaalimusiikkia. Lyriikat kaventavat mielestäni liikaa kuuntelukokemusta, tai sitten olen  ehkä vaan kuunnellut liika huonoja lauluja viime aikoina…

Miten lähditte tekemään albumia? Kuinka paljon jätitte tilaa improvisaatiolle?

– Suurin osa levystä oli sävelletty ennen kuin treenit bändin kanssa alkoivat. Treenausvaiheessa teimme muutoksia sovituksiin ja rakenteisiin. Jammailua oli tässä vaiheessa jonkin verran mukana, mutta se perustui enemmänkin ”mitäs jos soitammekin riffit näin” -tyyliseen kokeiluun jo olemassa olevan materiaalin kanssa.

Mikä dronessa kiehtoo?

– Ensimmäinen näkemäni Sunn O))) -livekeikka oli taiteellisessa mielessä elämää muuttava kokemus. Yhtäkkiä törmäsin musiikkiin, joka synnytti tilan, jossa en ole käynyt aikaisemmin. Aikakin muutti luonnettaan. En ole koskaan niin selkeästi kokenut musiikin fyysisen puolen. Minulle valkeni, että se miten musiikkia ilmaistaan, ei esityksen emotionaalisen latauksen lisäksi rakennu vain sointukulkujen ja melodioiden summaan, vaan hyvin keskeisesti siihen miltä (miten) sen saa kuulostamaan (äänen tasolla).

– Pidän siitä kuinka drone on niin vahvasti linkittynyt äänen fyysisiin ominaisuuksiin. Klassisesta näkökulmasta tarkasteltuna se on täysin abstraktia (ei rytmiä, eikä melodiaa) ja samalla se on fyysisyydessään niin todellista ja suoraan aisteihin iskeytyvää. Lähinnä siis tarkoitan Sunn O))):n kaltaista, äärimmäisellä äänenvoimakkuudella soitettua dronea. Mutta eivät metallibändit ole ainoita, jotka luukuttavat tässä yhteydessä. Myös La Monte Young soitti dronejaan ja ragojaan lujaa, jotta ihmiskorva kykenisi erottamaan seasta myös yksittäiset ylä-äänet.

Olette suurin piirtein ainoa latvialainen bändi, josta olen tietoinen. Ainoa toinen tällä hetkellä mieleen juolahtava on folkmetalliyhtye Skyforger. Voisitko kertoa hieman enemmän sikäläisestä musiikkskenestä?

– Hyvä että mainitsit Skyforgerin, koska yleensä ihmiset muistavat ainoastaan euroviisuihme Brainstormin. Joitakin tsekkaamisen arvoisia bändejä ovat: Tesa, 100 White Souls, Satellites Lv, Alise Joste, 1/2H 1/2W ja  Tramplīni. Suurin osa latvialaisesta ug-musiikista liittyy pitkälti Tornis-nimiseen levy-yhtiöön, joka aloitti 90-luvun alussa. Mahtava lisäys paikalliseen skeneen on ollut kokeellisen musiikin ja elokuvan festivaali Skaņu Mežs, joka on tuonut Latviaan monia varteenotettavia nykyartisteja kuten Suomen Avaruden ja Circlen.

Mona De Bon kakkoslevyn Nekavējies, Šīs ir Spēles Ar Tevi -levyn voi ladata ilmaiseksi yhtyeen kotisivuilta.

Täältä voit lukea Noise.fi-arvostelun levystä.

http://www.monadebo.com

http://www.iloveyou.lv