Meshuggah: Koloss – kolossaalista matiikkametallia nyt hiukan raskaammin

Meshuggah vei teknisen, matemaattisen ja usein myös polyrytmisen metallinsa äärimmilleen vuosituhannen vaihteessa, eikä bändin persoonallisen soundin kopioijista ole ollut sittemmin pulaa. Silti on olemassa vain yksi aito Meshuggah, joka tällä seitsemännellä pitkäsoitollaan pistää taas asiat ojennukseen.

Osuvasti nimetty Koloss koostuu jälleen valtaisista metallinjärkäleistä, jotka vyöryvät vastustamattomasti eteenpäin. Rytmit nykivät ja polveilevat eteenpäin orgaanisella tavalla aiheuttaen oudonlaista ahdistuksen tuntua, aivan kuin jokin olisi koko ajan jotenkin hieman vinossa. Periaatteessa bändin rytmikikat ja suunnanvaihdokset ovat jo käyneet tutuiksi, mutta albumilta on turha etsiä minkäänlaisia viitteitä kaavamaisuuteen.

Mikä erottaa Meshuggahin edelleen kilpailijoistaan on se helppous, jolla yhtye pystyy rullaamaan raskaita metallimöhkäleitään eteenpäin. Jyräävissä kappaleissa on suunnattomasti massaa ja yksityiskohtia, mutta silti niissä on myös tarttuvuutta, joka vain tehostuu kuuntelukertojen myötä. Kaiken teknisyyden keskellä ruotsalaiset eivät olekaan unohtaneet sitä tärkeintä asiaa eli itse sävellyksiä, jotka vain hyötyvät poikkeuksellisen teknisestä ilmaisusta.

Avauksena kuultava I Am Colossus on metallivyöry, jonka voimaa ei käy kiistäminen ja tästä eteenpäin ryhmä viekin satunnaista kuulijaa 6-0. Jens Kidman karjuu jälleen hiukan yksipuolisella tyylillään, mutta tämäkin istuu yhteen musiikin kanssa, joka etenee pyörremäisesti eteenpäin. Vetävimmillään bändi on puolestaan Demiurgen ja Marrowin kaltaisilla jyrillä, joissa ryhmän soitto sulautuu yhdeksi hypnoottiseksi ja asteen pehmeämmäksi äänten virraksi, jonka äärellä voisi viihtyä loputtomiin.

Koloss ei yllä aivan neljän vuoden takaisen obZenin tasolle, sillä nyt kappalejoukosta ei löydy sitä puuttuvaa avainta, joka olisi avannut loputkin temppelin ovet. Uutukainen on myös asteen edeltäjäänsä raskaampi, mikä ei palvele aivan joka tilanteessa kokonaisuuden etua. Yhtäkaikki levy on äärimmäisen tasokas ja pistää muut teknisen metallin orkesterit taas kovan paikan eteen, kuinka tästä voi pistää enää paremmmaksi?

4/5