Mark Kozelek päättää kiertueensa Helsinkiin

Red House Painters- ja Sun Kil Moon -yhtyeistä tuttu Mark Kozelek päättää kevään Euroopan-kiertueensa Helsinkiin. Surumielisiä lauluja akustisen kitaran tukemana esittävä yhdysvaltalaismuusikko soittaa Kuudennella Linjalla alkuillan konsertin lauantaina 12. huhtikuuta.

2000-luvun taitteessa hajonneen Red House Paintersin sekä edelleen aktiivisen Sun Kil Moonin keulahahmona tunnettua Mark Kozelekia pidetään kaihomielisen vaihtoehtorockin mestarina. Uutta tuotantoa poikkeuksellisen nopealla tahdilla julkaisevalta muusikolta ilmestyi pelkästään viime vuonna neljän live-tallenteen ohella cover-levy ”Like Rats”, jolla Kozelek versioi muun muassa Bruno Marsia ja Danzigia, sekä yhteisalbumit Desertshore-yhtyeen ja The Album Leaf -bändin nokkamiehen Jimmy LaVallen kanssa. Tällä viikolla Kozelek julkaisi puolestaan uuden Sun Kil Moon -levyn ”Benji”, jolla yhdysvaltalaisartistin kanssa musisoivat Sonic Youth -rumpali Steven Shelley ja Bonnie ”Prince” Billy eli Will Oldham.

Muusikon uransa ohella Melkein julkkis -elokuvassa näytellyt ja Caldo Verde -levymerkkiä pyörittävä Mark Kozelek on aikaisemmin vieraillut Suomessa vuosina 2005 ja 2011. Artisti muisteli taannoista Helsingin-vierailuaan Sun Kil Moonin kappaleessa ”UK Blues”. Kuudennen Linjan alkuillan konsertin ovet avataan klo 19 ja tapahtuma päättyy klo 22 mennessä.

KEIKKA
La 12.4.2014 Helsinki, Kuudes Linja

LIPUT
Alk. 18 EUR, ennakko: Tiketti