Mando Diao saapuu Turkuun ja Helsinkiin

Länsinaapurimme menestyneimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuva Mando Diao tuo ”Bang Your Head 2019” -maailmankiertueensa loppuvuodesta Suomeen. Parhaillaan seuraajaa vuonna 2017 julkaistulle ”Good Times” -albumille työstävä viisikko esiintyy sunnuntaina 15. joulukuuta Turun Apollossa ja maanantaina 16. joulukuuta Helsingin Tavastia-klubilla. Konserttien lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 28. elokuuta Tiketissä.

Vuonna 2002 debyyttialbuminsa julkaissut ja jo mittavan uran tehnyt Mando Diao vakuutti ruotsalaisyleisön jo ensimmäisellä levytyksellään. Toinen pitkäsoitto ”Hurricane Bar” vei yhtyeen kansainväliseen suosioon, jota yhtyeen seuraavat viisi studioalbumia ovat laajentaneet ja vahvistaneet.

The Hivesin kaltaisiin bändeihin verratun Mando Diaon tuotanto on kokeilunhaluisen asenteen ansiosta liikkunut eri musiikkityylien välimaastossa folk-perinteen, elektronisen rockin ja jopa hiphopin maailmoista lainaten.

KEIKAT
Su 15.12.2019 Turku, Apollo
Ma 16.12.2019 Helsinki, Tavastia-klubi

LIPUT
Myyntiin ke 28.8.2019 klo 9 Tiketissä
– Su 15.12.2019 Turku, Apollo alk. 27,50 EUR
– Ma 16.12.2019 Helsinki, Tavastia-klubi alk. 29,50 EUR