Maistojen taustalla & Maistotuokio #17 – Brewcats/Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Tiki Lager

 

Huomenta/Päivää/Iltaa, Noisen lukijat.

Suomen kesä on tunnettu megalomaanisesta määrästä festivaaleja. Muistatteko ensimmäisen kerran kun ajattelitte, että kesä- ja elokuun välillä ei taida olla yhtäkään viikonloppua, jolloin voisitte lähteä kulkemaan Suomessa mihin pääilmansuuntaan tahansa ja missään vaiheessa festarialue ei ilmestyisi eteenne?

Emme mekään.

Pääasiassa tämä ajatus kohdistuu musiikki-festivaaleihin, mutta vähä vähältä meillä Brewokratiassa alkaa olla sellainen fiilis, että pelkästään olutfestivaalit tuottavat kohta saman tuloksen. Jo vakiintuneen Suuret Oluet Pienet Panimot-kierroksen rinnalle on jo tähän mennessä ilmestynyt Helsinki Beer Festival, Craft Beer Helsinki, Olutsatama Jyväskylässä sekä syyskuun alkuun Helsinkiin ajoitettu paikallinen Oktoberfest-mukaelma.

Kaikki tämä tietysti mukailee maamme kuumana kiehuvaa pienpanimobuumia, jossa uusia yrityksiä nousee areenalle edelleen kasvavaan tahtiin. Tässä tahdissa on loogisesti alati haastavampaa erottua joukosta.

Yksi viimeisen vuoden sisään mielestämme vahvimmin näkyvyyttä saaneista uusista tekijöistä on tamperelainen kiertolaispanimo Brewcats, joka on valinnut bannerilauseekseen ”Tytötkin Panee”. Ensimmäinen virvoke, joka tämän mielikuvan tukemana päätyi maisteltavaksemme, oli heidän akaalaisen Hopping Brewstersin kanssa yhteistyönä tekemänsä Crimson India Red Ale, jota löytyi hanasta ollessamme oluen julkaisu-iltamissa Brewdog Helsingin tiloissa. Crimsonissa oli makean maltaista runkoa kiitettävästi, mutta ennenkaikkea odottamatonta raikkautta. Jopa vienosti kylmäävää minttuista fiilistä löytyi leukaperiin. Joko prosessin ilmeinen whirlpool-humalointi todella vapautti kävyistä yllättäviä vivahteita, tai valittujen humalalajikkeiden alkuperässä oli jotain erityistä. Kysyimmekin paikalla olleen Brewcatsin Teatraali-johtajalta ja ilmeiseltä Juomamaisterilta (tittelit omia oletuksiamme, ei virallisia) Linda Silvoselta, että oliko humalat raijattu panimolle Mordorin pimeydestä. Voisimme vannoa, että saimme kiskottua tähän spekulaatioon myöntävän vastauksen.

Niin tahi näin, maukas olut ja huomionarvoisa debyytti-merkintä lokikirjoihimme.

BCtiki

Monien kirjoissa pelkkä laadukas olut yhdistettynä aktiiviseen some-toimintaan ei kuitenkaan ole ollut vahvan medianäkyvyyden taustalla. Moni palaa edellä mainittuun bannerilauseeseen, ”Tytötkin Panee” ja sen raflaavaan otsikko-arvoon median silmissä. Kyseinen arvo on ilmiselvä ja omienkin kokemustemme perusteella laajan kirjon reaktioita aiheuttava. Valta-osa näistä reaktioista on ollut positiivisia, mutta koska olemme tekemisissä homo sapiensin kanssa, nurinaa syntyy asiasta kuin asiasta. Syitä tälle nurinalle voi olla useita, esimerkiksi yhteensopimaton huumorintaju, huono maistelukokemus, seksismi tai vaikka musiikkimaailmastakin tuttu Oppirahat-asenne, että laajaa näkyvyyttä ja verrattain nopeaa menestystä ei ole vielä ”ansaittu” sillä itse pääasialla eli tässä tapauksessa oluella.

Olivat syyt mitkä tahansa, nämä kriittiset äännähdykset voisi meidän korvissamme tiivistää toteamukseen: ”Tarvitteeko sitä ny ääntä noista sivuseikoista pitää?”

Jaah, onko perusteltua pitää erikseen ääntä, että tytötkin valmistavat olutta? Etenkin jos emme iske vastapalloon heti sitä ilmiselvintä vastinetta, että tämä toteamus on hyvin liiketoimintaa edistävä strategia kiihtyvässä kilpailutilanteessa.

Haluaisimme väittää, että pelkkänä ilmoituksena toteamus kuuluu luokkaan ”No shit, Sherlock” tai kotoisammin ”Kerro lisää, Komisario Palmu”. Tietenkin maamme panimoilla, sekä suurissa bulkki-tuotantojäteissa että muutaman hengen käsityöläispajoissa, työskentelee naishenkilöitä. Ilmoitus itsessään tuntuu helposti päällisin puolin tarpeettomalta.

Olkaamme kuitenkin rehellisiä siitä, että kulutamme tässä ”olutharrastajien” aivosoluja. Tämän piirin näkökulmasta ilmoitus voi tuntua itsestäänselvältä. Yhtä varmasti voitaneen todeta, että valitettavasti valtavirran näkökulmasta olut on yhä ”miästen juomaa, prkl tana ttu”. Tämä sivuseikka tuli myös esille keskustellessamme Brewcatsin Soppatirehtööri (titteli edelleen oma oletuksemme, ei virallinen) Laura Weckströmin kanssa Crimson IRA:n maku-ominaisuuksista ja kuinka heille oli tärkeää, että olut olisi samalla vankan mutta riittävän helposti lähestyttävän makuinen. Hänkin tuumi, että jos satunnaisotannalla otetaan nainen, joka 15-kesäisenä on maistanut bulkki-lageria ja inhottuaan sitä päättänyt että olut kannattaa unohtaa loppuelämäksi – Näille henkilöille tieto siitä, että olut X on nimenomaan naisten tekemää voi hyvinkin olla ratkaiseva tekijä uuden mahdollisuuden antamiselle. Yhtäläisesti se tieto voi toimia rohkaisevana ”erikoisuutena” kelle tahansa, joka ei olutta ole ikinä maistanutkaan. Kutsukaa meitä haihattelijoiksi, mutta tämä olisi ns. helewetin hywä juttu.

Summasummaarum, kyllä, meidän silmissämme on koko skenemme eduksi ja siten perusteltua pitää erikseen ääntä siitä, että Tytötkin Panee olutta. Vaikka se meille kuulostaakin itsestäänselvältä ja vaikka se joillekin jäänee pelkäksi ”halvaksi mainoskikaksi”, tällä bannerilauseella on oma potentiaalinsa laajentaa ja monipuolistaa harrastuksemme osanottajapohjaa entisestään. Kun kysyntä laajenee, tarjonta tuppaa yleensä seuraamaan väistämättä perässä, luoden alati lisää muutospainetta maamme parannusta kaipaavaan lainsäädäntökenttään oluen suhteen, ja. niin. edelleen.

Brewokratia tukee molemmilla peukuilla kaikkea toimintaa, joka edesauttaa tämän pyörän kääntymistä.

Valitettavasti japanilainen kritiikinvaihtajamme Brewin’ Bomber Lyger ei ehtinyt kanssamme hanoille maistamaan Crimsonia, mutta saimme onneksi toimitettua hänelle arvioitavaksi Brewcatsin maanlaajuiseen kauppalevitykseenkin päässyttä Tiki Lageria. Yksityiskohtia, olkaa hyvä: