Macy Gray Suomeen jazz-kiertueensa kanssa

Sensuellin käheästä äänestään tunnettu soul-laulaja Macy Gray saapuu keväällä Suomeen jazz-kiertueensa merkeissä. Syyskuun alussa ”Stripped”-jazz-albumin julkaissut Macy Gray konsertoi Helsingin The Circuksessa keskiviikkona 1. maaliskuuta. Keikan liput tulevat myyntiin perjantaina 7. lokakuuta Ticketmasterissa.

Ennen kansainvälistä menestystään Macy Gray aloitti jazz-vokalistina ja hän palaakin nyt juurilleen uuden pitkäsoiton ja tulevan kiertueen myötä. ”Stripped”-albumi on yhdistelmä uutta, vanhaa ja lainattua: mukana on kolme ennenjulkaisematonta biisiä sekä uudelleensovitus Grammy-pystin saaneesta hitistä ”I Try”. Levyllä kuullaan myös coverit Metallican ”Nothing Else Matters” ja Bob Marleyn ”Redemption Song” -kappaleista. Pehmeän sielukas albumi äänitettiin livenä ja laulajan taustalla soittaa nelihenkinen kokoonpano, johon kuuluu mm. jazz-virtuoosi Miles Davisin kanssa työskennellyt trumpetinsoittaja Wallace Roney.

KEIKKA
Ke 1.3.2017 The Circus, Helsinki
Ovet klo 20, K-18

LIPUT
Myyntiin pe 7.10.2016 klo 9
Liput palvelumaksuineen alkaen 43,50 euroa Ticketmasterista