Maanantaikohmelo ei kangistanut DragonForcen näppejä eikä Thunderstonen comebackiä

DragonForce,
Thunderstone
Klubi, Tampere
6.4.2015

Tampereen pääsiäinen on perinteisesti ollut kulta-aikaa raskaan musiikin ystäville. Tämäkään vuosi ei tuottanut pettymystä: pitkän viikonlopun aikana kaupungissa musisoivat muun muassa Finntroll, The Man-Eating Tree, Viikate, DragonForce ja Thunderstone. Ennätin valitettavasti seuraamaan näistä vain kahden viimeksi mainitun keikkaa pääsiäismaanantaina. Kenties seuraavana päivänä koittaneen arkeen paluun vuoksi Klubi oli vain noin puolillaan jengiä. Bändit eivät onneksi antaneet tämän vaikuttaa tekemiseensä, vaan tarjosivat kunnon ilotulituksen teknistä ja tarttuvaa voimametallia.

Suhtautumiseni illan lämppäriin, Thunderstoneen, on ollut varsin kaksijakoinen. Vuosituhannen alkuvuosina en jaksanut juurikaan lotkauttaa sille korviani, sillä Ukkoskives tuntui turhan samanlaiselta kuin useat muut genrensä edustajat. Keväällä 2007 ilmestynyt pirun kova Evolution 4.0 -kiekko sai kuitenkin pääni kääntymään, ja levy on löytänyt tiensä soittimeeni siitä lähtien tasaisin väliajoin.

Keväällä 2007 myös yhtyeen lopullinen murtautuminen suuren yleisön tietoisuuteen oli todella hilkulla euroviisikarsintamenestyksen myötä. Sitten tapahtui jotain, ja vielä samana syksynä bändin kulmakivi, laulaja Pasi Rantanen, jätti Thunderstonen. Pari vuotta myöhemmin ilmestynyt tummasävyisempi Dirt Metal -albumi ja uusi laulaja Rick Altzi eivät enää jaksaneet sytyttää, ja bändi alkoi vähitellen vaipua unholaan.

Kuten epäilemättä moni muukin, uskoin Thunderstonen olevan jo historiaa, kunnes bändi teki yllättäen pienimuotoisen paluun viime kesänä ja vieläpä “Perspirantti-Pasi” Rantanen keulillaan. Vanhaa kaartia yhtyeessä edustavat vuonna 2015 myös kitaristi Nino Laurenne (joka ei ole siis kuitenkaan ryhtynyt laulajaksi, kuten bändi yritti uskotella aprillipäivänä Facebookissa) ja basisti Titus Hjelm. Myös kosketinsoittaja Jukka Karinen on ehtinyt olla bändissä jo useamman vuoden, kun taas rumpali Atte Palokankaalle Tampereen keikka oli bändin omin sanoin “noin neljäs” Thunderstonessa.

Kaikesta huomasi, että Thunderstone on tekemässä paluuta tosissaan ja sen onnistumiseen on hyvät mahdollisuudet. Äijistä välittyi soittamisen ilo, jäsenten kemiat tuntuivat natsaavan hyvin yhteen ja Rantanen todisti kuuluvansa edelleen Suomen kovimpiin hevikeuhkoajiin.

Kuten hyvällä lämppärillä pitääkin, myös Thunderstonella setti rakentui pitkälti tuttujen hittien varaan. Esimerkiksi Until We Touch the Burning Sun, Tool of the Devil ja euroviisubiisit kajahtivatkin ilmoille komeasti. Mikä parasta, setti ei silti nojannut pelkkään nostalgiaan, sillä mukaan mahtui myös upouusi biisi Fire and Ice. Ihan tajuntaa se ei sentään räjäytä, mutta enteilee hyvää tulevalta. Biisi kuulostaa tältä:

Ainakin Tampereen vedon perusteella Thunderstonen tulevaisuus näyttää taas valoisalta. Ja hyvä niin: laadukasta melometallia ei ole tarjolla koskaan liikaa. Onnea uuteen tulemiseen!

Myös DragonForce herättää meikäläisessä ristiriitaisia tunteita. Suurena power metalin ystävänä tunnen jonkinlaista vetoa bändin ylenpalttista melodisuutta, kaahaamista ja kaiken överiksi vetämistä kohtaan. Silti etenkin teknisellä taituruudella ja ylinopeasti soittamisella brassailu tuntuu myös vieraalta. Omistan vain yhden DragonForcen levyn, Ultra Beatdownin (2008), jolle taisin antaa aikanaan arviossa nihkeät kaksi tähteä viidestä.

Ehkä kyse on sukupolvierosta: DragonForcen ADHD-metalli on suunnattu selvästi peli- ja someaikakauden digi-ihmisille, kun taas itse samaistun enemmän takavuosikymmenten analogisvoittoisen maailman hieman vähemmän hektiseen menoon.

Tampereella DragonForce jätti itsestään huomattavasti inhimillisemmän kuvan kuin tallenteiden perusteella saattoi odottaa. Jostain syystä kuvittelin, että lavalle astuisi joukko Yngwie Malmsteenin kaltaisia nyrpeitä yli-ihmisiä esittelemään rahvaalle sorminäppäryyttään. Mutta mitä vielä: esiin tulikin yllättävän maanläheinen kuusikko, joka oli olemukseltaan kuin mikä tahansa rock-retkue. Toki lavan etuosaan koottu pieni koroke kertoi, että luvassa on yllin kyllin mahtisooloja, mutta tuulikonetta paikalle ei sentään ollut raahattu.

Pääroolissa olivat odotetusti kitarasankarit Herman Li ja Sam Totman, jotka kepittivät, hyppelivät ja kisailivat keskenään milloin korokkeella ja milloin missäkin päin lavaa. Myös kosketinvelho Vadim Pružanov ehti toisinaan lavan etuosaan esittelemään taitojaan, ja keikan loppuvaiheilla eloon heräsi niin ikään bassotaiteilija Frédéric Leclercq. Setin alkupuolella mies jaksoi hädin tuskin seistä tolpillaan, mikä johtui armottomasta krapulasta, josta laulaja Marc Hudson jaksoi kuittailla koko ajan. Leclercq olikin silmin nähden huonovointinen, mutta lavan sivustaan heitetty laatta tepsi onneksi lopulta.

Parin ensimmäisen biisin aikana Hudsonin ääni vaikutti olevan vielä hieman ruosteessa, mutta vähitellen myös korkeat “kiautukset” alkoivat irrota siedettävämmin. Hänen parasta antiaan olivat joka tapauksessa vähän maltillisemmat siivut, kuten Three Hammers ja Cry Thunder.

Soiton ja yleisen fiiliksen puolesta keikan kohokohtiin lukeutuivat Fury of the Storm, Heroes of Our Time, Valley of the Damned ja illan päättänyt Through the Fire And Flames. Pahin huti oli puolestaan encoret aloittanut Johnny Cash -kierrätys Ring of Fire, joka ei yksinkertaisesti taivu kunnolla tällaiseksi tilutteluksi.

Kaiken kaikkiaan DragonForce yllätti positiivisesti. Soittimeeni bändi tuskin päätyy jatkossakaan järin usein, mutta puolitoistatuntisen keikan näiden jätkien kanssa viihtyy helposti. Sen verran mukavilta heput myös vaikuttivat, että eiköhän heidän kanssaan iltaakin istuisi ihan mielellään. Klubin keikan jälkeen kuusikko aikoi kuulemma siirtyä korttelin päähän Amadeus-baariin. Ehkä olisi kannattanut jatkaa heidän seurassaan sinne eikä kotiin murehtimaan tulevaa työaamua. No, ensi kerralla sitten toisin…

DragonForce Tampereella 6.4.2015:

  1. Defenders
  2. Fury of the Storm
  3. Three Hammers
  4. Black Winter Night
  5. Operation Ground and Pound
  6. Symphony ot the Night
  7. Heroes of Our Time
  8. The Game
  9. Cry Thunder
  10. Valley of the Damned
    ————————–
  11. Ring of Fire
  12. Through the Fire And Flames