Maailmassa on vielä jotain toivoa – Pelle Miljoona saa ihokarvat väreilemään kuusikymppisenäkin

Pelle Miljoona & JJU-jousiensemble
Tampere, Klubi
20.10.2014

Suomen tunnetuin rastapunkkari kolkuttelee jo eläkeikää. Energiaa ja luovuutta riittää vielä roppakaupalla, joten eläköityminen on tuskin edes käynyt Pelle Miljoonan mielessä. Mutta syytähän sitä on kuusikymppisiä edes jotenkin juhlistaa.

Aivan normisetistä ei siis ollut kyse, kun Pelle Miljoona asteli täpötäyden Klubin lavalle. Tutun rummut–kitara–basso-akselin sijaan taustalla soitti JJU-jousiensemble, jonka arsenaalista löytyvät muun muassa viulut, sellot, saksofoni ja kontrabasso. Siis jotain aivan muuta kuin punkin riipivää säröä.

Konsepti ei ole kuitenkaan aivan uusi; se on tuttu jo Halki ajan ja avaruuden -albumilta, jolla Pelle tulkitsi vanhoja laulujaan niin ikään JJU:n säestämänä. Ilmeisimpien hittien lisäksi narulle tarttui monia ei niin tuttuja ralleja, joita kuultiin Klubilla myös livenä.

Setti oli jaettu kahteen osaan. Suurta temaattista eroa ei settien väliltä löytynyt, mitä nyt jälkimmäisen myötä sukellettiin ajassa kauemmas, lähemmäs punkin alkujuuria.

Vaikka yhteiskuntakritiikki kuuluu vahvasti Pellen sanoituksissa, ei miehen elämänasenteessa ole mitään kyynistä. Aina on mahdollista muuttua, aina on toivoa. Sama se, vaikka tehdas viedään pois ja työ menee alta, ei saa katkeroitua. Enemmän kuin kerran naiivi maailmankuva saa posket punoittamaan, mutta se on samalla osa Pellen viehätystä.

Siinä missä jousiensenmble ei saanut Läpi ajan ja avaruuden -levyllä täyttä puhtia biisehin, potkivat ne livenä selvästi paremmin. Silti etenkin keikan alkupuolella jäi kaipaamaan lisää kipinää, sitä jotain, joka saa ihokarvat väreilemään musiikin mukana. Vaikka toki Gabrielin tarinassa on aina tehoa, samoin kuin Tumppi Varosen tulkitsemassa Lanka palaa -kappaleessa (ks. pätkä Klubin vedosta alla).

Pitkähköksi venyneen väliajan jälkeen otettiin askel punkimpaan suuntaan mitä kappalevalintoihin tulee. On myös omalla tavallaan punk, että päätähti ottaa ja poistuu takavasemmalle vain kahden biisin jälkeen ja jättää estradin muiden haltuun pidemmäksi toviksi. Kun Pelle veti happea takavasemmalla, nousivat esiin taustalaulajat (Matkalla tuntemattomaan) ja aina yhtä rehvakas Varonen (Tahdon rakastella sinua, Katupoikien laulu, Älä äiti itke).

Minulla oli nuorempana tapana – poikkeuksetta humalassa – laulaa keikoilla jokainen sana artistin tahtiin. Klubilla tätä tapaa toteutti sankkapäinen keski-ikäisten joukko. Nuoruutensa 80-luvulla eläneet olivat ihailtavasti opetelleet ilmeisten hittien lisäksi niiden uudempien kappaleiden sanat. Juuri omalaatuinen ilmapiiri kannatteli iltaa myös silloin, kun kappaleet eivät yksin sykähdyttäneet.

Ei liene suuri yllätys, että suurimmat suosionosoitukset ja yhteislaulut sai aikaan Moottoritie on kuuma. Se on kiistaton pala suomirockin kaanonia, kappale joka kulkee miltei geeneissä. Sykähdyttävimmästä hetkestä vastasi silti illan päättänyt Olen työtön. Laulu on päivä päivältä ajankohtaisempi:

Työttömien armeija vaan alati kasvaa
ja eduskunta jauhaa aina samaa paskaa
jossain on vika ja se ei ole meissä
vaan vika on heissä
kuulkaa siis herrat jos ei pian löydy työtä
niin hallitus ei istu enää kovin montaa yötä
mikään ei nyt ole mahdotonta meitä on niin monta

Vallankumousta tuskin tulee, mutta niin kauan kuin meillä on Pelle Miljoona, on maailmassa sentään vielä jotain toivoa.

Tässä vielä kokonaisuudessaan Klubilla kuultu versio Pikkupojasta ja pikitiestä:

Teksti, Jukka Kastinen
Kuvat ja videot, Olli Koikkalainen