Maailmaan parhaaksi blues-rock-yhtyeeksi kehuttu King King Puistobluesiin

Lukuisat kerrat vuoden parhaan yhtyeen palkinnon British Blues Awardseissa voittanut King King -yhtye saapuu esiintymään Suomeen kesällä. Tämä maailmaan parhaaksi blues-rock-yhtyeeksi usein kehuttu kokoonpano nousee Puistobluesin pääkonsertin esiintymislavalle lauantaina 30. kesäkuuta.

Puistobluesin liput ovat jo myynnissä Lippupisteessä. Helmikuun loppuun asti on lisäksi käynnissä erityinen talvimyynti, jonka aikana pääkonsertin liput maksavat vain alkaen 58,50 euroa kappale.

Brittiläinen King King tarjoaa monipuolisen sekoituksen bluesia ja rockia. Yhtyeen keulahahmo, laulaja Alan Nimmo on noussut tunnetuksi ympäri Euroopan myös Nimmo Brothers -kokoonpanon solistina. Nimmon lisäksi King Kingissä ovat mukana basisti Lindsay Coulson, rumpali Wayne Proctor sekä kosketinsoittaja Jonny Dyke.

Puistobluesin kotimaisten huippuartistien joukkoon julkistetaan samalla laulajakitaristi Ilkka Helanderin, kitaristi Little Willie Mehton, basisti Esa Kuloniemen ja rumpali Leevi Leppäsen muodostama Dr. Helander & Third Ward. Nämä maamme bluespioneerien vankkaan joukkoon kuuluvat soittajat ovat esiintyneet monesti Puistobluesissa yhdessä ja erikseen. Lisäksi Puistobluesissa nähdään parhaan kitaristin palkinnon European Blues Awardseissa saanut Erja Lyytinen yhtyeineen.

Puistoblues järjestetään tuttuun tapaan Järvenpäässä juhannuksen jälkeisellä viikolla. Keskiviikkona 27. kesäkuuta alkava festivaali huipentuu 30. kesäkuuta Vanhankylänniemessä pidettävään pääkonserttiin, jonka muut artistin julkistetaan myöhemmin keväällä. Pääkonserttiin on alle 13-vuotiaille ilmainen pääsy maksavan aikuisen mukana.