LPRHC Festin onnistunut paluu

Lappeenrannan LPRHC Fest järjestettiin kaksipäiväisenä tapahtumana 20.-21.7. Itse olin kuitenkin perjantaina samaan aikaan Lappeenrannassa järjestetyssä Saimaa Open Airissa. Pitihän NE partasedät kerran elämässään todistaa. Mutta asiaan. LPRHC Fest järjestettiin ensimmäistä kertaa neljän vuoden tauon jälkeen ja onneksi järjestettiin.

Perjantain pääesiintyjä Trapped Under Ice oli kuulemma loihtinut jo melkoisen pitin edellisenä iltana. Itse pääsin pelipaikoille lauantai-iltapäivällä todistaakseni ensimmäisenä Teemu Bergmanin uutta Pää Kii! -bändiä. Bändin muilla jäsenillä on menneisyyttä mm. Anal Thunderin ja Damn Seagullsin riveistä, mutta sanomattakin tuli selväksi, että tämänkin yhtyeen biiseistä vastaa Bergman. Bändin soitto kulki iloisesti ja jälleen työstetään sitä tuttua seiskaseiskaa. Biiseistä parhaiten jäi mieleen seiskalla julkaistu Kylän pahalla puolella ja Edes jotain positiivista, johon vastauksena todettiin, että HIV!

Seuraavana esiintynyt Perikato puolestaan tuuttasi tyylipuhdasta crust-hardcorea. Intensiivinen veto, vaikkakin yleisöä taisi vaivata vielä eiliseltä hankittu darra.

Helsinkiläinen God Given Ass on edelleen kaikille tuttu Tehiksen Otto Grundströmin “uutena” bändinä. Yhtyettä vaivasi flegmaattisuus, jota olen aistinut aiemminkin bändin keikoilla. Tai sitten GGA ei vaan uppoa meikäläiselle, joten suuri osa keikasta meni olutteltan puolella. Aiemmin Otto muuten vieraili laulamassa yhden biisin Pää Kii -keikalla.

Seuraavana päälavalla oli tarkoitus olla väliaika J. Kiesin esiintyessä olutteltassa, mutta koska teltassa ei ollut PA:ta, nousi Kiesi myös päälavalle esiintymään. Jukka Kiesin hyväntuulinen trubaduurishow toimi aurinkoisessa darrafiiliksessä täydellisesti.

Väistä kun Kiesi ryyppää

Mies soitteli kotimaisia tuoreita punk-ralleja omaa leppoiseen tyyliin poimien biisejä mm. Maakuntaradion, Kakkahätä-77:n ja Kyre & Duurareiden repertuaareista. Omasta materiaalista kirkkaimmin kolahti Suomalaiset On (arkoja narkkaamaan) ja keikan viimeisenä työstetty, lähes jo LPR:n anthemiksi nostettu Väistä Kun Mie Ryyppään, jota runsas yleisö lauleskeli mukana. Keikka osui ja upposi kuin thaimaalainen marjastaja suon silmään.

Kiesin jälkeen oli tiedossa oma ruokatauko festareiden ulkopuolella. Palasin takaisin No One Is Safen keikan puolivälissä. Ja olipas meininkikin muuttunut: No One Is Safen metallinen hardcore oli viimein herätellyt festarikansan ja kohtuullisen suuressa pitissä oli koko keikan liikettä. Eikä mitään Tuska-hölkkäpittiä, vaan jengi veteli reippaasti HC-muuveja, kuin ennen vanhaan LPR:n Monarilla. Hemmetin kova keikka ja monien mielestä päivän parasta räimettä.

Pienen tankkailun jälkeen seuraavaksi lauteilla viihdytti crossover-hardcoren lähettiläs Ratface. Pitissä oli tällä kertaa miehiä munasiltaan sekä saunajengi, joka muuvien ohella pieksi itseään saunavastoilla. Huikeata meininkiä! Kuten No One Is Safe, myös Ratface esitteli onnistuneesti uutta materiaalia ja keikan lopuksi Respektor heittäytyn yleisön käsien päälle.

Respektor leijuu

Ennenkuulumattoman sateisen viikon Lappeenrannassa kruunasi encorena seuraavaksi saapunut saderintama. Tämän vuoksi kotipitäjän Rejected joutui työstämään huomattamasti pienemmälle yleisölle. Olutteltassa haasteltiin, että harvemmin on näin vähän porukkaa yhtyeen keikalla eturivissä.

Sade yltyi entisestään Anal Thunderin noustessa lauteille, mutta tällä kertaa suurin osa yleisöstä valui silti kuuntelemaan lauantain pääesiintyjän keikkaa. AT veivasi tasaisesti tavaraa uransa varrelta. Lavalla ravasi porukkaa monesta aiemmin esiintyneestä kokoonpanosta kulminoituen Song About Getting Smashedin duettoon. Lopulta keikka taisi lopulta loppua Drink Myself To Death -anthemiin. Tosin täysin varma en ole, sillä olin tukevassa humalassa.

Yleisesti LPRHC Fest oli erittäin onnistunut tapahtuma. Epävirallisen tiedon mukaan lippuja myytiin noin 800 kpl, joka huhun mukaan takaa, että bileet on varaa järjestää ensi vuonna uudestaan. Pieni hiekkakenttä yliopiston kampuksella oli sopivan kokoinen areena näille kekkereille. Ruokatarjoilusta vastasi tänä vuonna Lappeenrantaan avannut Vegetukku ja olutta möi punk-piirien kokoontumispaikkana toimiva Lucky Monkeys -juottola.

Leppoisaa meininkiä, mukavia ihmisiä, välitöntä tunnelmaa ja kovia keikkoja. Mitä muuta sitä festareilta kaipaa? Ens vuonna uusiksi, tuutha siekii?

Anal Thunder kruunasi lauantain sateessa

Ps. Tsekkaa Jetro Stavénin ottamat viralliset LPRHC Fest -kuvat perjantailta ja lauantailta.

Mahdollisesti jotain samankaltaista