Low ja kauneuden haaste

Vähäeleisen tyylikkyyden veteraani Low palaa Suomeen kolmen vuoden tauon jälkeen. Minnesotalaisen indietrion muodostavat Alan Sparhawk (kitara, laulu) tämän vaimo Mimi Parker (rummut, laulu) ja Steve Garrington (basso). Yhtyeen kovasti kehuja niittäneen yhdeksännen studioalbumin C’monin lauluja kuullaan Tavastialla tiistaina 9. elokuuta. Erikoisvieraana Low’ta lämmittelemässä Lift to Experiencen telakoitumisen jälkeen soolouraa tekevä Josh T. Pearson. Ohessa Alan Sparhawkin haastattelu.

Drums n’ Gunsin jälkeen C’mon tuntuu perinteisemmältä Low-levyltä.

– No se olikin kaikkein selkein poikkeama tyylillisestä normistamme. Uuden levyn kohdalla kyse ei niinkään ole paluusta päivänjärjestykseen kuin askeleesta kohti jotakin uutta. C’monin kaltaista kauttaaltaan kaunista ja pehmeälinjaista levyä emme ole tehneet aikaisemmin. Se on suorastaan miellyttävä.

Miellyttävä? Eikö se ole viimeinen asia mitä taiteilija haluaa olla?

– Niinpä. Taiteilija haluaa esitellä pimeän puolensa ja osoittaa olevansa kärsivä sielu. Pidänkin yleensä sellaisesta tasapainosuhteesta, jossa kauneudessa on myös osa kolikon toista puolta. Tällä kertaa syntyi kuitenkin luonnostaan niin koreaa jälkeä että ajattelin, antaa mennä sitten koko rahalla. Suurin haaste tällä levyllä olikin pitää asiaat kauniina ja kamppailla minulle ominaista, asioita “rumentavaan” säröön johtavaa impulssia vastaan.

Mitä voit kertoa minulle albumista soundillisessa mielessä? Se kuulostaa hyvin täyteläiseltä.

– Uhrasimme paljon aikaa sovitusten tekemiseen. Aikaisempia levyjä äänittäessämme olemme tehneet kaiken kahden viikon rupeamissa eikä hiomiseen siten ole jäänyt aikaa. C’monia työstimme osissa ja kun palasimme studioon pienen tauon jälkeen keskityimme varsinkin laulusovituksiin. Minun ja Mimin harmoniat kuulostavat todella hienoilta ja täyeläisiltä. Tässä miksaajallamme Matt Beckleyllä oli iso rooli, sillä hän on myös loistava sovittaja.

Vieläkö äänitätte levynne vanhassa, käytöstä poistetussa katolilaisessa kirkossa?

– Kyllä, ja se onkin todella vanha amerikkalaisella mittapuulla. 120 vuotta. Se on tosin hieman ränsistynyt ja talvella sitä on vaikea pitää lämpimänä. Nythän se on enemmän sellainen yhteisöllinen tila, jossa mm. me teemme äänityksiä. Hyödynnämme tilan kaikuisuutta ja avaruutta ja siellä on myös vanhat urut joita toisinaan käytämme.

C’monin laulut tuntuvat soljuvan niin samettisen sulavasti, että syntyy illuusio vaivattomuudesta. Kuinka helppoa laulujen tekeminen on sinulle?

– Se on todella vaikea ja ristiriitainen prosessi. Jopa siinä määrin, että välillä huomaan vältteleväni sitä. Suurin osa prosessista on editointia, susiksi osoittautuvien ideoiden testaamista. Mutta eihän sitä fiilistä voita mikään kun keksitkin jotakin todella hienoa joka korvaa sen aiemmin sisintäsi kovertaneen tyhjyyden tunteen.

En tiedä liittykö tama laulunkirjoittamisen vaikeuteen, mutta edellisestä albumistanne on ehtinyt vierähtää neljä vuotta…

– Meillä oli kaikenlaisia projekteja tässä välissä. Tein pari levyä Retribution Gospel Choirin kanssa. Bändi osoittautui paljon menestyksekkäämmäksi kuin odotimme. Minä ja Mimi olimme myös mukana eräässä nykytanssiprojektissa nimeltä Heaven. Siihen meni paljon enemmän aikaa kuin luulimme. Siinä on paljon pelkästään lauluun perustuvia juttuja ja improvisaatiota. Tanssi on kummallinen taiteenmuoto. Sitä ei pysty toisintamaan tai tallentamaan mihinkään muuhun muotoon. Porukka työskentelee pari vuotta projektin eteen, minkä jälkeen teosta esitetään tusina kertaa noin kolmellekymmennelle ihmiselle ja sitten se on siinä. Ja rahaahan siitä ei saa. Se oli meille kuitenkin uusi ja avartava kokemus, varsinkin kun on tottunut säveltämään kaiken musiikin itse. Nyt teimme paljon yhteistyötä koreografin kanssa.

Entäs soundtrack-projektit? Onko niitä ollut?

– Ei niin paljon kuin haluaisimme. Silloin tällöin joku pyytää saada käyttää yksittäistä kappalettamme elokuvassa ja kerran menimme myös varta vasten äänittämään yhden laulun. Olisi kuitenkin hienoa jos joku pyytäisi säveltämään elokuvan ääniraidan alusta loppuun. Se kiinnostaisi todella paljon. Sellaista ei vaan ole vielä tullut vastaan. Ehkä jos asuisimme New Yorkissa ja meillä olisi paljon enemmän kontakteja tuollaisia tilaisuuksia tarjoutuisi enemmän.

Puhutaanpa muutamasta levyn kappaleesta.

You See Everything. Tässä Mimi laulaa päävokaalit. Mitä voit kertoa kappaleesta ja sen lyriikoista?

– Tuo on kappale jota olemme työstäneet pitkään. Mimi toi siihen sitten vihdoinkin oman viimeistelevän osuutensa ja saimme sen levytettyä. Hän kirjoitti säkeistöt, minä tein kertosäkeen ja sävellyksen. Sanojen merkityksistä minulla ei ole mitään hajua. Mimi on yhtyeemme Brontën sisko, hän on taipuvainen mystisempään ajatuksenvirtaan, kun taas minä olen hieman konkreettisempi lyriikoissani.

$20. Sanoitukset ovat sinänsä melko yksiselitteiset. Kertosäkeessä lauletaan “My love is for free”. Mutta miksi juuri 20 dollaria?

– Se on eräänlainen sisäpiirin vitsi. Ystäväni sanoi kerran minulle, kun yhteen aikaan avitin erinäisiä bändejä keikkojen suhteen jne., että minun mottoni pitäisi olla ”Tässä sinulle 20 dollaria, hyvää loppuelämää!” Se on ehkä tapa pistää otsikon muodossa pieni vaimentava kierre kappaleeseen. Muutenhan tuo on niin puhtaan antaumuksellinen rakkaudentunnustus kuin olla ja voi. Se on ikään kuin liikaa, joten laitoin tuollaisen ”vitsin” siihen jotta voisin elää itseni kanssa.

Puhtaan suodattamaton vilpittömyys on aika pelottavaa, eikö vain?

– Jep. Se on kuin kuolema.

Nothing But Heart. Tämä kahdeksanminuuttinen klitarameluakin sisältävä kappale poikkeaa levyn muuten nätistä yleisilmeestä ja on yksi kaikkien aikojen lempibiisejäni tuotannostanne. Miten se syntyi?

– Tuo syntyi melko nopeasti. Ensin oli vain muutama virke ja sitten keksin tuon kertosäkeen, jota sitten hoetaan loputtomiin. Jotain siinä riffissä ja siinä lauseessa on sellaista että sitä on pakko toistaa pitkään. “Pelkkää sydäntä”. Jotkut saattavat tunnistaa itsensä siitä. Tarkoitan sellaisia ihmisiä jotka jatkuvasti tyrivät elämässään, mutta jotka eivät perimmiltään ole pahoja ihmisiä vaan todella yrittävät tehdä parhaansa. Kappale on eräänlainen ylistyslaulu elämässään viallisille, mutta sydämeltään puhtaille ihmisille.

Ette olekaan vähään aikaan tehneet näin pitkää kappaletta.

– Olisimme aikoinaan voineet lähteä sille linjalle. Tiedäthän? Hidasta, toistoon perustuvaa pitemmän kaavan mukaista, mutta se olisi ollut meille liian helppoa. On olemassa yhtyeitä jotka ovat ottaneet tuon omakseen ja jotka tekevät sen hyvin. Meille se on pyhää siinä mielessä, että siihen toistoon on oltava hyvä syy. Ryhdymme siihen vain jos kappale sanelee niin, eikä muuta vaihtoehtoa ole.

Something’s Turning Over
. Tämähän on melkein kuin joku 60-lukulainen poppikipale.

– Joo. Varsinainen leirinuotiorallatushan se on. Tuo on roikkunut mukana pitemmän aikaa mutta sille on ollut vaikea löytää sopivaa paikkaa. Yhtenä päivänä rämpyttelin sitä studiossa ja Matt sanoi että tuo on saatava mukaan, joten äänitimme sen. Paras tapa mielestäni oli antaa sen olla sellainen kuin se on, joten siinä on sitten akustista kitaraa ja pirtsakkaa popkertsiä.

Ette viime aikoina ole mitenkään hirveästi soittaneet vanhoja kappaleita. Tuntuuko taantumukselliselta palata 90-luvun materiaaliin?

– Kyllä me mielellämme soitamme vanhojakin kappaleita, mutta juuri nyt meitä kiinnostaa soittaa uutta levyä. Soitamme melkeinpä levyn kokonaisuudessaan, mikä on aikaisemmin ollut meille aika tavatonta. Me todella nautimme näiden uuden kappaleiden soittamisesta ja varsinkin kuin meillä on matkassa taustoja laulava kosketinsoittaja, joka tuo äänimaailmaan vielä enemmän täyteläisyyttä. Kun olemme näinkin vakiintunut akti, pitää uskoa siihen että yleisökin saa keikasta parhaimman kokemuksen silloin kuin me teemme sitä mitä meitä kulloinkin kiinnostaa ja innostaa eniten. Kyllä me aina pari vanhaa laulua esitämme. Meillä on vaan sen verran laaja diskografia että on vaikea päättää mitä vedetään. Aina kun kysymme toiveita, yleisöstä huudetaan kahtakymmentä eri biisiä. Olisi helppoa jos meillä olisi joku tietty hitti. Voisimme vaan esittää sen encoressa ja mennä kotiin.

Miten Josh T. Pearson lyöttäytyi mukaan? Hänhän taitaa Tavastian lisäksi olla vaan parilla muulla kiertueenne keikalla.

– Tuo osoittautui pitkälti sattumaksi. Tunnen kyllä hänet. Tapasin hänet kerran Belgiassa. Hän on tdellakin “the real deal” – uniikki taiteilijapersoona, sekä lavalla että sen ulkopuolella. Hän on kotoisin Teksasin Dentonista, josta kaikki kummallinen tulee.

Onko sinulla mitään muuta tekeillä tällä hetkellä?

– Itse asiassa olemme viime viikkoina tehneet uutta musiikkia Retribution Gospel Choirin kanssa. Se on tuleva single, joka hieman riippuen Sub Popista ilmestynee ehkä ensi vuoden tammikuussa. Se on todellinen poppikipale, eli se soveltuu mahtavasti singleformaattiin.

Low ja Josh T. Pearson Helsingin Tavastialla tiistaina 9.8.

http://chairkickers.com/
http://www.joshtpearson.co.uk/