Loputon boogie raikaa Kutosella toukokuussa

Yhdysvaltalainen rockyhtye Endless Boogie saapuu Suomeen toukokuussa. Ajattomasti soivassa musiikissaan varhaisen ZZ Topin ja Canned Heatin henkistä boogieta ja hypnoottista psykedeliarockia kraut-mausteilla rouheaan bluesiin yhdistävä newyorkilaisbändi nähdään Helsingin Kuudes Linja -klubilla torstaina 2. toukokuuta. Keikan liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Brooklynissa perustettu Endless Boogie soitti ensimmäisen keikkansa vuonna 2001, jolloin Pavement-vokalisti Stephen Malkimus kutsui yhtyeen lämmittelijäksi Bowery Ballroomin keikalleen. John Lee Hookerin vuonna 1971 julkaisemasta levystä nimensä poiminut Endless Boogie on noussut kahden vuosikymmenen aikana uuden psykedeelisen boogierockin eturivin arvostetuimpien yhtyeiden joukkoon.

Minimalisesta jamittelustaan tunnettu Endless Boogie on julkaissut kolme kehuja niittänyttä albumia, joista viimeisimpänä päivänvalon näki vuonna 2017 ilmestynyt pitkäsoitto “Vibe Killer”. Erittäin harvakseltaan keikkoja tekevä yhtye on kiertänyt aiemmin muun muassa Circlen ja Dungenin kanssa sekä esiintynyt Primaveran ja All Tomorrow’s Partiesin kaltaisilla vaihtoehtomusiikkifestivaaleilla. Edellisen kerran Endless Boogie nähtiin Suomessa vuonna 2011.

KEIKKA
To 2.5.2019 Helsinki, Kuudes Linja

LIPUT:
– ennakkoon Tiketistä alk. 19,50 EUR
– ovelta 20 EUR