Loppuvuosi toi mukanaan pari vuoden kovinta räppilevyä

Vuoden loppu toi tullessaan kaksi hip hop -levyä, jotka kumpikin ansaitsevan paikkansa ainakin omalla vuoden parhaiden listalla. Pohjoisen poika Stepa löi hynttyyt yhteen jyväskyläläisen Suomen mestarin Aren kanssa ja yhteistyön tuloksena julkaistiin …ja naksuvat luupit -albumi. Ruotsista puolestaan yllättää “ytimekkäästi” nimetty räppäri Follow Him to the End of the Desert, jonka The Dalecarlian Book of the Dead -levy takoo tehokkaasti gangsta-henkistä riimittelyä, josta tulee mieleen niin kotoinen Julma-Henri kuin Xzibit.

Stepa & Are – …ja napsuvat luupit 
(2012, Joku Roti Records)

Stepan läpilyönnistä Made in Sodankylä on ehtinyt vierähtää pari vuotta ja samoihin aikoihin debytoi myös lopultakin albumimitassa myös Are, joka jo vuonna 2007 ehti napata itselleen rapin Suomen mestaruuden.

Miesten yhteen päätyminen on jo lähtökohdiltaan hyvän kuuloinen idea. Kumpikin on omilla tuotoksillaan keskittynyt analysoimaan tavallista arkielämää, joten tämän yhteistuotoksen lyyrinen puoli on luonnollisesti samanhenkistä. Levyllä mietitään miten saadaan Stepa ulos putkasta, suositellaan syömään papuja, kun nälkä iskee ja ohjeistetaan sätkien käärimisessä, astioiden tiskaamisessa ja tietenkin breikkien pitämisestä. Läppiä tulee helposti pidettyä pelkästään humoristisena, mutta jo pieni pinnan alle vilkaisu nostaa esiin paljon syvällisemmän näkemyksen yhteiskunnasta ja ihmisten elämistä.

Stepa ja Are ovat yksinkertaisilla ja hauskoilla tarinoillaan onnistuneet kasaamaan tuotoksen, jolla kisataan vuoden parhaan räppilevyn tittelistä tosissaan. En osaa päättää kumpi on lopulta se vuoden levy – …ja napsuvat luupit vai Laineen Kasperin Pako-Laine.

Follow Him to the End of the Desert – The Dalecarlian Book of the Dead
(2012, Catapult Entertainment)

Follow Him to the End of the Desert on kotoisin Borlängestä, parisataa kilsaa Tukholmasta luoteeseen. Mies on vuodesta 2005 asti jo vääntänyt soolotuotoksiaan oltuaan sitä ennen erinäisissä kokoonpanoissa, joiden kautta ei sen kummempaa uraa kuitenkaan urennut.

The Dalecarlian Book of the Dead iskee silmille vahvasti gangsta-henkisenä tuotoksena. En tosin olisi uskonut miehen olevan ruotsalainen kuulemani perusteella, enemmänkin mieleen tulee amerikkalaiset kanssaveljet. Mies näyttää myös piiloutuvan kommandopipon taakse, johon täällä kotimaassa on totuttu Julma-Henrin kanssa. Henkan ja FHTEOD:n tuotoksissa on myös samankaltaisuuksia, vaikkei niitä suoraan voikaan verrata toisiinsa. Kummallakin on vahvasti yhteiskuntakriittistä tekstiä ja muiden mielipiteistä piittaamaton asenne. Flow’n puolesta mieleen nousee useampaankin otteeseen Xzibit ja paikoitellen runoilu yltää jo lähelle Saul Williamsia.

The Dalecarlian Book of the Dead sekoittelee melko paljon erilaisia tyylejä, mutta silti koko levyn läpi säilyy uhkaava ja päällekäyvä tunnelma, jonka parissa vain haluaa viihtyä tunti toisensa jälkeen. Esimerkkeinä levyltä voisi nostaa esiin videoraitanakin julkaistun Enough Bloodin jousisovituksineen ja Björk-henkisine vierailijoineen sekä toisaalta The Hauntedista tutun Peter Dolvingin avustama Die Wolfhater Die!, joka on ikuistettu tekstinä levyn kanteenkin. Die Wolfhater Die! -raita on poikkeus levyllä muutenkin, koska siinä iso osa tekstistä tulee ruotsiksi.

Jos Stepa ja Are löivät leppoisalla otteellaan tiskiin yhden kotimaisista kovista levyistä, niin Follow Him to the End of the Desert operoi täysin erilaisin asein lopputuloksen ollessa kuitenkin yhtä tehokas. Ulkomaisten hip hop -levyjen listalla tämä The Dalecarlian Book of the Dead on ehdotonta kärkikaskia.