Livearvostelut
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
PROVINSSIROCK 2009, LAUANTAI - MM. MANOWAR, HOT LEG, VETO, OPETH, DON JOHNSON BIG BAND
Vuoden 2009 Provinssirockin lauantaipäivän aloitti jo aikaisessa vaiheessa monen livesuosikki Don Johnson Big Band, joka houkuttelikin varsin mittavan yleisön ujon auringonpaisteisen päälavan edustalle. Tietenkin tanssit on hyvä aloittaa energisesti jotta saadaan festivaalikansan koneet hyvin käyntiin, ja sitä paitsi metallipainotteisen lauantain monet aktit taitavat lähinnä pelästyä tällaista aikaista aurinkoista ajankohtaa. DJBB vetäisi muutamat biisit uudelta levyltään, valikoiden vanhoja, tanssahdellen ja Felix Zengerin beatboxauksen ryydittämänä. Kyllähän päivä käynnistyi hyvin, kun vielä sääkin näytti uhmaavan ennakkotietojen sadevaroituksia.
Illan esiintyjäkatraasta brittiläinen kitararocksuuruus Supergrass osoitti olevansa oikeastaan jonkin menneen kesän ruoho. Ei mitään superia tässä aktissa, melko tylsää ja latteaa rokkia. Ehkä ihan samaa ei voi sanoa samassa teltassa myöhään yöllä soittaneesta Hot Legistä, samalta sumujen saarelta saapuvasta iloluonteisen rock'n'rollin lähettiläästä. Entisen The Darkness -miehen Justin Hawkinsin luotsaama pumppu oli huomattavasti viihdyttävämpi, vaikkakin varsin keskinkertainen sekin. The Darkness tuskin koskaan sai mitään kovin merkittävää aikaan, ja nyt Hawkins näyttää yrittävän toistaa pikaisen hittikaavan uudella bändillään. Aika vetelää. Mutta viittaako bändin hupsu nimi kenties keulamiehen oikeaa koipea koristaneeseen värikkääseen kipsiin?
Ennen illan hevikattausta lauteilla käväisi muutama muukin kevyemmän tyylisuunnan edustaja. Raivokkaana livebändinä tunnettu Risto veti arvattavasti kiitettävän yleisömäärän pienen lavansa edustalle, ja toimitti takuuvarman pökäleen. Samalla saarilavalla myöhemmin riehui ruotsalainen hc-pumppu Raised Fist jonka operointi myöskin oli taatusti juuri sitä mitä pitikin. Upean, kuten aina, keikan tarjoili myös Asa Jätkäjätkineen samaisella lavalla aivan lauantai-illan päätteeksi. Rumba-teltassa, pienemmässä festivaalin kahdesta teltasta, esiintyi jossain vaiheessa kotimainen elektrosuurmegalupaus ylihype Le Corps Mince de Francoise, joka kieltämättä myöskin vaikutti varsin menevältä noin elävänä nähtynä. Samassa teltassa esiintyi myös tanskalainen Veto, jonka elektronisilla soundeilla ryyditetty vaihtoehtorock ei kylläkään saanut ehkä ihan yhtä isoa yleisöä houkuteltua teltan uumeniin.
Jos parjantai-illan jo päätti kotimaisen hevin suurnimi Children of Bodom, alan harrastajille oli lauantaina tarjolla vielä paljon lisää. Päälavaa lämmittelivät päiväsaikaan kotimaiset taitoniekat Stam1na, ja myöhemmin sen otti haltuunsa naapurimaan progressiivisemman otteen Opeth. Ennen illan suurta hevikliimaksia saarilavalla nähtiin vielä yksi pitkän linjan uranuurtaja, kotimainen Amorphis.
Illan suuri pelastaja totisen vakavamielisten heviaktien jälkeen oli koko festivaalin pääesiintyjä, taistelumetallin isoisä Manowar Yhdysvalloista. Saattaa olla, että ainoat ihmiset jotka eivät kummastelleet Manowarin pääesiintyjästatusta olivat itse lavalla, mutta tämä ei toki show'ta hidastanut: campillakin saa yleisöstä ääntä. Tällä kertaa lavalle ei ajeltu moottoripyörillä, mutta muuten kaikki suuret elkeet olivat läsnä, paljaita rintoja (huom! myös naisten) ja nahka-asuja myöden.
Jotain rokkiakin ne siellä soittelivat, mutta ehdottomasti Manowarin parasta antia olivat Joey DeMaion välispiikit. Tai ei siis pelkät spiikit vaan oikeastaan esitelmät tai saarnat, se koko operetti (niin, ja kitaristi Karl Loganin söpö ja epäherooinen hennattu otsatukka). Jostain salaliitosta siellä paasattiin, kuinka heitä ei ollut päästetty Suomeen seitsemään vuoteen, kai siksi että ovat liian hyviä, ja myös runonlausuntaa suomeksi kuultiin. Mitään muuta siitä ei tosin oikein saanut selvää kuin sanat "tytär" ja "nussia". Nehän toki jo riittivätkin. Ja tietysti vähän väliä poseerattiin sankariasennossa.
Manowarin määritteleminen jätettäköön muille: ilmeisesti paikalla oli niin sen musiikkia ihan kotonaankin kuuntelevia kuin myös aktin luonnollisen camp-arvon takia paikalle houkuteltuja. Ketään pääesintyjä tuskin ainakaan kylmäksi jätti. Manowarin jälkeen mikään ei tuntunut miltään.
Julkaistu: 2009-06-29
Toimittaja: Perttu Kantonen
