Arkistot
Livearvostelut
PROVINSSIROCK 2003 - OSA 2 - MM. MASSIVE ATTACK, QUEENS OF THE STONE AGE, VELCRA, THE DATSUNS
Alkuhässäkkää
Alueelle tullessani ihmettelin suuresti miksi päälavan suunnalta kantautui Bomfunk MC:ia. Eihän niiden pitänyt soittaa tänä vuonna Provinssissa? Päästyäni paikalle en ollut uskoa silmiäni. Tehosekoitin coveroimassa Freestyleria! Helvetin hyvä meininki! Tällaisia lainabiisien pitää ollakin.
YUP, 15:45, Päälava
YUP on aina varma nakki, jos haluaa viihdyttävää ja mukaansatempaavaa livemusiikkia. Herrojen keikat ovat tässä mielessä miltei liiankin turvallisia esityksiä, mutta onhan se hyvä että johonkin voi vielä luottaa. Tyypillisesti uusimman Leppymättömät-levynsä materiaalista rakennettu setti oli vahvojen sävellysten ja varman soitannan juhlaa.
Uusista kappaleista toimivat parhaiten singlelohkaisut Pahassa paikassa ja Joutilas. Tasaisesti edellisiltä levyiltä poimittujen hittien livetoimivuutta ei tarvinne erikseen todistaa, mutta mainitaanpa nyt vaikka Meitä odotellaan mullan alla, Tuuliajolla, Murhaaja soittaa pasuunaa, Homo Sapiens ja kovaan ääneen toivottu Minä olen myyrä. Vuosien 90-92 punkimpaa tavaraa sai edustaa Sikamusiikkia.
Perushyvää settiä puoskareilta, siis.
The Datsuns, 17:00, Saarilava
Nämä uusiseelantilaiset rokkarit heittivät energisen keikan, mutta mikään mullistavaa kokemus se ei ollut. Näitä retrorock-yhtyeitä on aivan liikaa, eikä suurin osa niistä pysty levytetyn materiaalinsa puolesta tarjoamaan mitään uutta. Elävänä tuollainen perusmeininki kuitenkin toimii aivan eri volyymilla. Ja volyymiä The Datsuns kyllä tarjosi. Se oli ehkä kovaäänisimpiä yhtyeitä Provinssissa.
Kvartetin 60-70-lukulainen rock alkoi jossain vaiheessa toistaa itseään, vettä tipahteli taivaalta eikä fiilis ollut paras mahdollinen tällaiselle musiikille. Pienenä pelastajana toimi Harmonic Generator-hitti, joka lähti kasvamaan yhden kitaran ja kahden lauluäänen yhteistyöstä kohti kunnon rock-herätysjuhlaa, mihin yleisökin riemuiten osallistui.
CMX, 18:10, Päälava
Ja vettä tuli kuin Esterin perseestä… Lähes koko setin kestänyt sade latisti noin yleisesti ottaen tunnelmaa, mutta loi samalla hyvää yhteishenkeä lavan edustalla tungeksivien märkien fanien kesken. Ne muutamat hitit jotka CMX soitti, menettivät kieltämättä hieman tehoaan, kun osa aktiivisemmasta yleisöstä lymyili kaljateltassa. Esimerkiksi Kirosäkeet ja Vallat ja väet ovat näillä samoilla kinkereillä nostattaneet paljon suurempaa meteliä. Edellisten kesien hittipitoiseen festariohjelmistoon verrattuna, tämänkertainen setti oli kyllä aika outo, mutta joku muu valittakoon siitä.
CMX suuntasi laulunsa lähinnä eturivin uskolliselle fanijoukolle, joka tässä kurjassa säässä tarvitsi myös itsekin kannustusta. Keikan aloitti (tietenkin) b-puoli Ei tästä maailmasta, joka on orkesterin oma hatunnosto hevilegenda Black Sabbathille. Neljännen valtakunnan uuden tuleminen on kevään ja alkukesän konserteissa ollut silkkaa mannaa vanhojen fanien korville, ja se oli nytkin yksi keikan kohokohdista. Mieleenpainuvin esitys oli kuitenkin Cloaca Maxima kokoelmaa varten tehty, riipaisevan kaunis Marmori. Sade paikkasi hienosti viulujen dramatiikkaa ja kun A.W. Yrjänä lauloi Ja muistin marmoriin on kaiverrettu kuvin/Olet taloni, lämmin sateen keskellä, tuntui kuin kaikki olisi osa jotain suurempaa suunnitelmaa. Samaan piiskaavan kylmään teemaan palattiin ensimmäisessä encoressa, eli Kätketyssä kukassa, vaikka sade olikin jo alkanut hellittää. Viimeiseksi kuultiin vielä Pyörivien sähkökoneiden irvokasta kasariheviä, sekä nähtiin Yrjänän ja kitaristi Janne Halmkronan miehekästä lavakliseilyä.
CMX:lle oli annettu vain tunnin mittainen spotti, joten setti jäi vähän turhan lyhyeksi. Ihan hyvin herrat vetivät, mutta ei voi mitään -sade söi fiiliksiä sen verran, että tämä heidän kymmenennes provinssikeikkansa jää historiaan vähemmän merkittävänä tapahtumana.
Maj Karman Kauniit Kuvat, 18.40, Yle X –teltta(TEro)
Englantilaisen The Coral peruutuksesta johtuen pääsi Maj Karman Kauniit Kuvat myös esiintymään tämän vuoden Provinssiin. Karmat heittivät tasaisen varman setin, jossa oli niin vanhempaa kuin uudempaa tavaraa mukana. MKKK on bändi, mikä on livenä ehdottomasti parhaimmillaan. Raskaasti rullaavat konemusamaisesti toistuvat riffit luovat keikalle rockbändille omituisen ilmapiirin. Konemusiikin parissa käytetään enemmän tällaista toteutustapaa, mutta toimii se rockissakin. Positiivisin yllätys keikassa oli Iso Mies Pohjoisesta –biisi, joka rullasi livenä kaikista raskaiten. Kaiken kaikkiaan MKKK täytti loistavasti The Coralin paikan, jota oli paikalla todistavassa noin puolikas teltallinen ihmisiä.
Velcra, 19.20, Rytmilava
Ensimmäisen Provinssiesiintyminsä monen muun pienemmän bändin ohella tehnyt Velcra heitti Rytmilavalla erittäin energisen setin. Lavan edusta oli melkoisen täynnä, kun tämä Suomen industrialmetallin toivo kapusi lavalle.
Jessi Freyn johtamaa kvartettia oli täydennetty levysoittimen pyörittäjällä, jota kaipailin mukaan jo aikoja sitten. Nyt taustanauhoista oli ilmeisesti luovuttu kokonaan ja näin ”livemäisyys” vain paranee. Bändi oli muutenkin erittäin hyvässä vedossa ja lavalla tuntuu meno koko ajan vain paranevan. Erikoisuutena täytyy mainita t.A.T.u.:n They Not Gonna Get Us –hitistä lainatun huudon lisääminen erään biisin kertosäkeeseen (en vain muista millään mikä biisi oli kyseessä). Pientä vaihtelua ja virkistävää sellaista.
In Flames, 19:20, Saarilava
Sateen loppumisen (ja vähän ehkä muunkin) kunniaksi korkatun Luna Negra –pakkauksen kera lähdin todistamaan ehtaa göteborgilaisvääntöä. In Flames potkaisi käyntiin keikkansa Cloud Connectedilla, ja hyvinhän tuo lähti menemään. Vaikka en olekaan tähän yhtyeeseen erityisemmin perehtynyt on pakko myöntää että Anders, Jesper ja kumppanit latoivat tiskiin pirun toimivaa mättöä.
Pojat pistivät parastaan, ja yleisö oli paremmin mukana kuin monella muulla näkemälläni provinssikeikalla. Ruotsin ”fleimareiden” esitys oli erittäin positiivinen yllätys, varsinkin kun yritän muistella yhtyeen Tattoo the Planet –keikkaa, josta ei jäänyt juuri mitään mieleen.
Kun punaviini alkoi mukavasti vaikuttaa tajuntaan, oli sopiva aika siirtyä kuuntelemaan lauluja hiukan kovemmista aineista.
Queens of the Stone Age, 20:30, Päälava
Feel Good Hit of the Summerin räjähtäessä käyntiin mieleeni juolahti kaksi asiaa: 1. Herrat ovat ennen keikkaa sisäistäneet vähintään kahta kyseisessä laulussa mainittua nautintoainetta ja 2.a) This rocks! b) This fucking rocks!
Kitaristilaulaja Josh Homme oli muutenkin kuin soitannollisesti rennolla päällä. Leg of Lamb esiteltiin seuraavasti: This song is about fucking in the woods ja No One Knowsin kohdalla hän ilmoitti pokerikasvoin, että We’ve never played this one before. Basistilaulaja Nick Oliverista taas en mene takuuseen, oliko hän rennolla, vai yhtä äkäisellä päällä kuin taannoisella Nosturin keikalla. No, vihaisuus oli valttia ainakin räväkämmissä, …Millionaire ja Quick and to the Pointless -revityksissä.
Valtaosa kappaleista oli poimittu Songs For the Deaf –albumilta, mutta myös Rated R oli hyvin edustettuna. Mark Laneganin jumalaisesta baritonilaulusta saatiin taas nauttia muutaman kappaleen verran. Wanhaa tavaraa edusti ainoana Mexicola. Mutta perkele! Taasko me jäätiin ilman First It Givethia? Minä en ainakaan moista muista kuulleeni.
Väkinäiseksikin haukuttu keikka oli mielestäni tasavahvasti rokkaava ja rento pläjäys, joka ei kuitenkaan sisältänyt mitään erityisen ikimuistoista. Biisimateriaalihan on kerrassaan loistavaa, sitä ei käy kieltäminen.
Flogging Molly, 22:10, Rytmilava
Nämä amerikanirkut pistivät launtaina pystyyn niin kovat kansantanhut, että huimaa vielä näin jälkeenpäinkin. Kuvitelkaa perinteinen irlantilainen kansanmusiikki viuluineen ja haitareineen. Kuvitelkaa siihen päälle sitten sähkökitarat ja hc-komppi. Kyllä toimii!
Kitaristilaulaja Dave Kingin johtama seitsenhenkinen pelimanniryhmä teki todella kovan vaikutuksen meikäläiseen. Osansa oli myös sillä mahtavalla punk-meiningillä mikä lavan edustalla oli. Reilusti yli tunnin kestänyt keikka oli nonstop-pogoilua alusta loppuun, ja aidon kaoottiseen, mutta silti hyväntuuliseen henkeen. Oli suorastaan ihme, ettei yhtäkään kusipää-örveltäjää eksynyt tuonne sekaan.
Flogging Molly on siinä mielessä sukua kotoisille Eläkeläisillemme, että kappaleet muistuttavat kovasti toisiaan. Levyltä tuo saattaisi häiritä, mutta kun orkesteri palasi peräti kahdelle encorelle, halusi kansa nimenomaan sitä samaa humppaa kun aikaisemminkin. Ja sitä se sai.
Uskomattoman loistava keikka, kerta kaikkiaan. Sitä seurannut annos bristolilaista äänitaidetta oli sekin unohtumaton kokemus, joskin aivan eri maailmasta.
Massive Attack, 23:30, Päälava
Missasin erinäisten sekoilujen takia keikan alun (No sori! Nää on festarit…), mutta se mitä näin ja kuulin oli taianomaista, mykistävää ja hämmentävää.
Jonkinlaisena elektronisen musiikin messiaana pidetyn Robert Del Najan luotsaama orkesteri soitti tyylikkään setin, jossa konepainotteiset albumiversiot muuttuivat mainion livebändin avustuksella orgaanisesti hengittäviksi tunnelmapaloiksi. Musiikista jäivät parhaiten mieleen Mezzanine –ja 100th Window -levyjen tummasävyiset tripit sekä vanha Unfinished Sympathy -hitti, jota en jostain syystä olisi kuvitellut yhtyeen soittavan.
Visuaalinen puoli konsertista oli häkellyttävä. Jo Del Naja ja Daddy G yhtyeineen olisivat tarpeeksi viileitä ilmestyksiä jäähdyttääkseen pienen tulivuoren, mutta varsinainen spektaakkeli oli herrojen takana oleva jättimäinen valotaulu. Siellä vilisi kaiken maailman rationaalista ja vähemmän rationaalista dataa, kaikki selvällä suomen kielellä. Paikannimiä, tilastoja, propagandalauseita, paikallisuutisia… levotonta tekstiä, joka yhdessä alueelle manatun mystisen ilmapiirin kanssa uhkasi vaivuttaa koko 20 000 -päisen juhlayleisön transsiin.
Oliko se musiikki vai punaviini joka sumensi ajantajuni? Tiedä häntä, mutta Massive Attackin keikka tuntui olevan ohi ennen kuin se oli alkanutkaan. Merkillistä…
Julkaistu: 0000-00-00
Toimittaja: Tom Sundberg
