Linkin Park saapuu Jämsään

Yhdysvaltalaisbändi Linkin Park esiintyy kesän päätteeksi Suomessa.Kalifornialaisyhtyeen The Hunting Party Tour saapuu Jämsän Himos Parkiin maanantaina 31. elokuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Lippupalvelussa tiistaina 3. maaliskuuta.

”Himos Parkin mittavat investoinnit viime vuosien aikana pääsevät varsinaiseen testiin, kun amerikkalainen Linkin Park tulee vierailemaan Himokselle. Meidän pitkäaikaisena haaveena on ollut, että useista festivaaleista tutulle Himos Parkin alueelle päästäisiin järjestämään megakonsertti ja näin esittelemään alueen toimivuutta myös yksittäisiä isoja konsertteja silmällä pitäen nyt ja tulevaisuudessa. Linkin Park on päänavaus näille. Tulevaisuudessa Himoksella nähdään varmasti muitakin huippunimiä”, Himos Parkin Timo Isomäki lupaa.

KEIKKA
Ma 31.8.2015 Jämsä, Himos Park

LIPUT
Myyntiin ti 3.3.2015 klo 9.00
Liput alk. 79 EUR, ennakkomyynti Lippupalvelu ja HimosLomien lippukauppa