Liian nuori kuolemaan – Yle Teemalla starttaa sarja tähdistä, jotka poistuivat ennen aikojaan

Varsinkin musiikkimaailmassa on myytinen 27-vuoden ikä, jolloin kuolemalla merkkautetaan itsensä automaattisesti pysyvästi historiankirjoihin. Hieman tätä samaa henkeä on Yle Teemalla tänään starttaavassa Liian nuori kuolemaan -sarjassa, joka kertoo tähdistä, joiden elämä päättyi kesken loistavan uran. Kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta kokonaisuudelta, esillä ovat John Belushi, Kurt Cobain, Heath Ledger ja Sharon Tate.

Kuten sarjan kuvauksessakin kerrotaan: “Monista viihdemaailman tähdistä on tullut kokonaisen sukupolven idoleita, mutta loistava ura on äkisti päättynyt kuolemaan. Kuolema liian nuorena on jo muinaisista ajoista asti ollut monen myyttisen henkilön ominaisuus. Jos kuolema lisäksi tapahtuu hämärissä oloissa tai oman käden kautta, nykymedia punoo sensaatioita.”

Saksalaista tuotantoa oleva sarja starttaa tänään Yle Teemalla klo 20.00.