Levymaistofiilikset: Swallow The Sun – Songs from the North I, II & III & Maistotuokio #10 – Vakka-Suomen Panimo S150lius 2015 Juhlaolut

 

Huomenta/Päivää/Iltaa, Noisen lukijat. Pitkästä aikaa.

Viime tiistaina 8.12.2015 kotimaamme liputti Jean Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlapäivää. Laulu raikui komeasti. Suomen kansainvälisesti tunnetuin ja melko varmasti juhlistetuin säveltäjä arvosti elämänsä aikana niin musiikkia kuin maukkaita liemiäkin, joten mekin Brewokratian puolella ajauduimme Tuonelan Joutsenen (vinyylillä, toki) tahdissa tarkastelemaan kotimaisia oluita tiukemmalla mentaliteetilla. Koska tähän yhteyteen on oikein korottaa esille myös ajankohtaista kotimaista musiikkia, jatkoimme levymaistoa Jannen teosten perään modernimmalla mahtipontisuudella.

Tämän vuoden aikana tuskin tullaan mielestämme julkaisemaan massiivisempaa äänitelinnaketta, suomalaista tai muutenkaan, kuin jyväskyläläisen doom troopin Swallow The Sunin kuudes kokopitkä, kolmelle sävel-temaattisesti erilaiselle levylle jakautuva Songs from the North. Kyseessä on perin juurin täydellinen syyslevy, jota tarkastella Sibben fiilistelyn perään ja yhdistellä sopiviin makumietteisiin.

Albumin kolme osaa voi raakeimmin jakaa perinteisesti raskaaseen (I), kauniin seesteiseen (II) ja turkasen raskaaseen (III). Heittämällä yli kaksi tuntia kestävä paketti asettaa paperilla kuulijalle melkoisen haasteen, mutta etenkin sopivilla maistoilla ryyditettynä uskomme, että bändin loistava dynaamikan taju kantaa tällaiseen materiaalin tottumattomankin läpi sekä yli ennakkoluulojen, suoraan korvamannan ytimeen.

Ykköslevykin alkaa akustisten kitaroiden tassutellessa vienosti esille. Eikös se tunnelmointi ollut listalla vasta toisella plaatalla? With You Came the Whole of the World’s Tears rysäyttää kuitenkin pian monoliittistä sointumattoa niskaan ja sekoittelee herkät sekä hirmuiset tunnelmat bändille hyvin ominaisesti jo tämän ensimmmäisen ysi-minuuttisen aikana. 10 Silver Bullets ja Lost & Catatonic latovat riffipitoisemmin ja saadaanpa jälkimmäisessä ihan pikkaisen tuplabasareistakin naamalle. Swallow The Sunin parhaita puolia on aina ollut monipuolisuus pahimmillaan todella yksitoikkoisen musiikkityylin sisällä ja jo albumin ensimmäinen levy todistaa kynsien olevan terävät. Kun oheen tarjottaisiin vielä jotain tummasti monipuolista mallastuotetta kuten vaikkapa Maku Brewingin Black IPAa taikka tuoreeltaan joulusesongille julkaistua Malmgårdin panimon Tammiportteria, olisi kokemus jo tässä vaiheessa ylimaallinen. Viimeisillä hörpyillä Heartstrings Shatteringin koukut korviin, niin taivas varjele, mikä sieltä nousee?

Kakkoslevystä on ensin painotettava, ettei kyseessä ole mikään riisuttu akustisten kitaroiden dominoima nuotiorallattelukokoelma (vaikka siitäkin luultavasti Brewokratiassa pitäisimme Kabanossin ja Beer Hunter’s Mufloni Muflonatorin kera). Kolkkoa pianoa, sumuisia kosketinmattoja ja jämeriä rytmejä riittää kuusikielisten helinän seassa eikä näennäisen pehmeyden keskellä ole vaaraa upota vaahtokarkkiin. Swallow The Sun on jättänyt siirapin pannareittensa päälle ja tarjoaa herkkyytensä tyylillä. Tehokeinona esille nostettu laulujen kerrostelu pääsee hienosti oikeuksiinsa biiseissä kuten Pray For The Winds To Come.

Monessa mediassa kehuttu levyn nimikkoraita Songs from the North on todellakin ylistämisen arvoinen hymni. Lohdullisen synkeästi leijuva kappale keittelee naislaulujen ryydittämänä soppaansa sekä suomeksi että englanniksi, eikä silmäkään tarvitse räpäyttää vaihdosten välillä. Vaikka olisimme mustiin turkiksiin pukeutuneita yövartion veljiä valtavan jääseinämän päällä tuijottamassa loputtoman synkkää pohjoista horisonttia (tietäen, että elävät kuolleet lähestyvät sieltä päin päivä päivältä), tämän biisin kertosäe saisi kaiken vaikuttamaan ihan mukiinmenevältä, ihanaltakin. Jestas, miten kova laulu. Joutuisat routajuomat kuten vaikkapa Panimo Hiiden Hippa-maitokahvistout taikka Rekolan Panimon Talven Tähti-ale viimeistelisivät parhauden.

Kolmoslevyn ennakointi johti sitten ajatukset jopa Swallow The Sunin asteikolla synkästi raastaviin tunnelmiin. Miten ultra-hautajaismaista settiä päätöslevylle sitten on saatu purkitettua? Melko. Onneksemme tässäkään tapauksessa bändi ei ole menettänyt monipuolisuuttaan ja uponnut jonnekin dronettelun puuduttavaan suohon (kaikki kunnia sinne Teeth of Lions Rule the Divinesta ja kumppaneista diggaaville). Painostavan lanauksen alle mahtuu hienoja pikkuelementtejä, kuten Abandoned by the Lightin yksinäiset pianonkilkutukset tai The Clouds Prepare for Battlen munkkikuorot ja viiltävät kitaralickit. Tämä setti vaatisi jo jotain selkeästi raskaampaa juotavaa, mieluiten kauteen osuvaa imperial stoutia, kuten esimerkiksi Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Imperiaalia tai Ruosniemen ingenjöörien Vuorineuvosta. Yksi pullo ennalta kitusiin suojaksi ankarinta vastaan ja sitten hitaasti toista putelia siemaillen, kun pimeys valuu kaiuttimista ympärillesi.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on selkeästi yksi vuoden kovimpia musiikkijulkaisuja. Pidimme melko hulluna jo Swallow The Sunin edellisestä lätystä, Emerald Forest and the Blackbirdistä, mutta perkeleet menivät ja paransivat painavia askeliaan! Helppoa 9/10 matskua kokonaisuudessaan. Päättävänä olutarviona haluamme kuitenkin palata Jean Sibeliukseen, joka juhlapäivänään johdatti meidät näiden mietteiden äärelle. Säveltäjän merkkivuoden kunniaksihan julkaistiin taannoin nimikko-olut, jota päätyi viime kesän korvilla myös japanilaisen kritiikinvaihtajamme, Brewin’ Bomber Lygerin hyppysiin. Annamme siis sensein itsensä esitellä: