Valse Tristen sielunmaisemaa hätkähtäisi turtuneempikin kallonkutistaja. Nyrjähtänyttä on meno edelleen, kuolemaa ja väkivaltaa kuvaillaan, vaikkei kukaan pyytäisikään ja runsaahko huumori tarjoillaan mustana. Kuten levy-yhtiönsä sivuilla niin osuvasti todetaan, VT on herkkä kuin sisäsiittoinen metsämies ruosteinen moottorisaha kourissaan.

Pätevää on bändin hosse tälläkin albumilla. Madonlukuja luetaan hivenen vaille puoli tuntia, mikä riittää sopivasti kahdenkymmenen biisin kohkaamiseen. Harmittavasti levy on aavistuksen epätasainen ja jotkin biisit toistavat itseään liikaa (lähinnä muuten oiva Vastus), mutta muuten turpasaunassa piisaa kyllä klapeja yli oman tarpeen. Sekä ripeämmät mielipuoliset pyrähdykset että maltillisemmat, mutta yhtä lailla nyrjähtäneet keskitempopunkit takovat railakkaasti vasaralla päähän. Täysin tauotonta lahtaamista kappaleet eivät ole, vaan mukaan on mahdutettu kieroutta ja koukeroisia osia, jotka tuovat mukavaa vaihtelua ja korostavat bändin kahjoutta.

Ja sitä hulluutta nimittäin riittää. Bändin kahden huutajan, Mikon ja Waskyn täysin mielipuoliset raakkumiset, huutamiset ja ölinät täytyy kokea ne uskoakseen. Soittopuoli on niin ikään hanskassa, ja repivästä (bassossa tosiaan on sitten säröä) soundipolitiikasta vastaa Deep Turtle -mies Pentti Dassum. Lyriikat erottuvat myös edukseen: hc-punkille yleisen politiikan sijasta ne maalailevat nokkelasti tummasävyisiä, epätasapainoisia kuvauksia sielun synkemmiltä puolilta. Pari kappaletta tosin voi halutessaan tulkita myös poliittisesti. Hauska yksityiskohta levyssä on sen päättyminen leppoisaan kuorsaukseen ja linnunlauluun kaiken pieksemisen jälkeen.

Madon Luku on tämän vuoden kovimpia kotimaisia tähän mennessä ja kunniakasta jatkoa bändin pitkälle uralle. Välillä intensiteetti hetkeksi notkahtaa, mutta huippuhetket ovat huikeita. Bändin faneilla ei pitäisi mitään syytä olla tämän väliin jättämiselle, ja levy toiminee oikein mainiosti niillekin, jotka ovat bändiin tutustumista suunnitelleet. VT:n musiikki on niin omaleimaista ja omapäistä, että pienempää arvosanaa en vain voi antaa. Aika näyttää, lasketaanko tämä edellisen pitkäsoiton Turha ruokkia ruumiita seuraksi suomipunkin kaanoniin. Yksi jaa-ääni jo valmiiksi täältä.