Levyarvostelut

Kamala – Peto

Joukosta erottuminen on ylitarjontaa pursuavilla metallimarkkinoilla sangen vaikeaa. Kun musiikissa on jo käytetty kaikki mahdolliset kikat ja uudet ideat, saattavat omaa ilmettä korostaa muut ominaisuudet. Yksi valtti on kaikesta tasa-arvopuheesta ja aikojen muuttumisesta huolimatta sukupuoli: vaikka jo Girlschool kollegoineen ravisutti raskaan musiikin miehistä kenttää, kääntää joukko raskaampaa mätkettä veivaavia neitokaisia edelleen päitä.

Jyväskyläläisen Kamalan musiikki ei onneksi ole hempeää kiiltokuvaheviä, vaan nelikko paukuttaa vimmaista ja pääosin thrashvaikutteista suomimetalliaan yllättävänkin raskaalla otteella. Soitossa ei ole mukisemista, ja etenkin Akanan kitaramelodian taitava sovitus konstailemattomaan rumputyöskentelyyn vakuuttaa. Taistelu tarjoaa omalta osaltaan vielä rujompaa ruuvausta, mutta melodisen kertosäkeen lauluraita osoittaa hyvää vastakohtien tajua. Päätösraita Petolintu jää tässä seurassa hieman persoonattomaksi esitykseksi.

Musiikkia vaivaa paikoin turhan kiltti sävy, sillä etenkin raskaimmat osiot vaatisivat laulusuorituksen kiristämistä vielä vimmaisemmaksi. Siinä vaiheessa, kun vähäisimmätkin mielleyhtymät Tiktakiin ovat tiessään, on hyvä suunnata demopostia esimerkiksi Sakara Recordsille. Siihen talliin Kamala sopisi niin musiikkinsa kuin nimensäkin puolesta.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2006-12-07
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.