Surman tuottama raaka rypistys, tuhometalli, niin kuin demon viimeinen kappale julistaa, on melko perinteikästä black-ilmaisua hienoisin melodioin, varsin napakan ilmaisun kera suomeksi rähistynä. Hienoista yhteyttä voisi myös vetää bändeihin, kuten Thyrfing tai jopa Moonsorrow julmimmillaan, sillä Surma omaa tiettyä samankaltaista jylhyyttä, vaikka selkeästi onkin enemmän raa’emman laidan edustaja. Bändin musisoinnista heijastuu tiukka periksiantamattomuus ja selvä visio omasta ilmaisustaan. Demon selkeä jäsentely on myös vahva valtti; alussa Musta Joutsen rynnistää päälle kuin vesikauhutartunnan saaneena, kun taas perässä raahustava Sielunraiskaaja toteuttaa omat mielitekonsa hitaan nautinnollisesti. Nimetön ajaa miellyttävällä groovellaan ja tiukalla tykityksellään kuuntelijan alas pimeyteen kohti lopullista autuutta ja viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä jyrähtävä Tuhometalli murskaa tietämättömät ja polttaa maan valmiiksi Surman tulevalle seuraavalle invaasiolle. Hiukan miinusta tulee varsin tavanomaisesta rähinälaulusta, josta puuttuu se viimeinen rutistus ja voima ja melko yksinkertaisista moneen kertaan kuulluista riffittelyistä ja sahauksista. Suuremmin ne eivät silti pääse vaivaamaan, sillä näillä eväillä musiikista välittyy se tärkeä alkukantainen raivo.

Takuulla varma valinta kaikille rupisemmasta blackmetallista pitäville, varsin jyräävillä soundeilla kuorrutettuna. Vaikka näin hyvästä tuotannosta voi uskottavuuspisteitä vähentyäkin joidenkin silmissä, mielestäni Surman musiikki on nyt saanut arvoisensa raamit, joiden avulla se pystyy saavuttamaan täydellisen tuhovoimansa. Vaikka Surman musiikki ei itsessään tarjoakaan mitään uutta Pohjolan pimeyteen, on se kuitenkin tinkimättömyydessään tiukka lisäys Suomen mustametallitarjontaan.