Tämän pohjoisesta Suomesta tulevan trion musikaalisena pohjana on helppo pitää doomia, mutta kyse on lopulta jostain paljon kokeellisemmasta. Gnoia on täynnä rajatonta omaperäistä musiikkia, jossa yhdistyvät tuomion hautajaistunnelma ja progressiivinen rock-henki. Umbra Nihilin voisi asettaa samoihin lähtökuoppiin toisen kotimaisen Aarnin kanssa, sillä yhtyeissä on paljon samanlaisia elementtejä. Yhtyeiden eron huomaakin vasta lähtölaukauksen jälkeen, kun Aarni lähtee ennalta arvaamattomaan suuntaan huudellen samalla alkemian mystisiä totuuksia, kulkee Umbra Nihil määrätietoisesti eteenpäin hairahtuen vain satunnaisesti sovinnaisuuden polulta. Sivuhuomatuksena voinee todeta, että Aarnin yksinvaltias Marjomaa vastaa Umbra Nihilin lead kitaroinnista.

Gnoia ei ole erityisen raskas soinniltaan, mutta tunnelmaltaan se on ahdistava kuin spitaalisten joukkohauta. Levy on ilmapiiriltään hyvin okkultistinen ja se tuntuu olevan täynnä synkkiä filosofisia ja elämänkatsomuksellisia visioita, ikäänkuin Lovecraft lauleskelisi seuraajilleen ahdinkoa täynnä olevia pimeyden tuutulauluja. Gnoia on erittäin eteerinen ja hypnoottinen kokemus, jonka mustaa kauneutta huokuvat melodiat huumaavat kuulijan ja vievät mukaansa tyhjyyteen. Kritiikkia Umbra Nihilille voi antaa oikeastaan vain vokaaleista, jotka eivät oikein istu kokonaisuuteen. VV-pseudonyymin takaa löytyvä laulaja hoitaa haudantakaisen murinan vakuuttavasti, mutta se tuntuu verrattain kevyenä soljuvan musiikin rinnalla hivenen ulkopuoliselta. Toisaalta tätä efektiä on saatettu ehkä jopa hakea.