Myrkkykieli on taas yksi yrittäjä sarjassamme "soitamme suomirokkia uniikilla soundilla" ja Myrkkykielen tapauksessa tämä uniikkisoundi on kai sitten jotain uutta, jotain vanhaa -metodilla työstetty, etenkin
80-lukulaisten suomirokkibändien hittisoundien sekasikiöitymä. Pelleilevän Öiseltä ja Miljoonannelta Popedalta kuulostava bändi on kypsytellyt joukkojaan Oulun tundrilla, ja onpa pumppu saanut Kahleet-levylleen muutamia suhteellisen nimekkäitäkin vierailijoita kuten esim. Marco Sneckin Poisonblackin rivistöistä.
Sävelseikkojen lisäksi myös sanoitukset ovat tuttua suomalaisen karjun karvaista kaipuuta: "Tuli polttaa sisälläsi, liekit nuolee pois ikävääsi."
Omalla alallaan Myrkkykieli on ihan suhteellisesti asemissa, mutta voin melkein
luvata, että tällä tavalla ei maailmaa valloiteta ainakaan enää tällä vuosikymmenellä.
Soittimet kyllä poikien käsissä pysyvät, ei käy valittaminen. Tuntuu kuitenkaan
tämä ei ole Myrkkykielelle mairittelevin suuntaus, koska olen varma että porukasta
irtoaisi jotain paljon lennokkaampaakin kuin tämä muutamat kerrat kaluttu suomimärinä.
Arvosana
Kävijäpikatuomiot
Arvostelija: Kaisa Harju Arvosteltu: 13.04.2005 Levy julkaistu: 2005