Yö – Kuolematon

Minulle porilaisuus on aina kulminoitunut hulluuteen, Jari Korpisalon johtamaan patalaumaan ja tietyssä määrin myös Olli Lindholmin Yö-yhtyeeseen. 80-luvulla porilaiset olivat selkeästi rock, vaikka muutamia hempeilyjäkin matkaan tuolloin tarttui. 2000-luvun taitteessa yhtye iski pitkästä aikaa kultasuoneen Rakkaus on lumivalkoinen -balladilla, joka soi maalla ja merillä aina kyllästymiseen asti.

Uusi Kuolematon-albumi jatkaa edellisen rieskan linjoilla: kevyttä humpparokkiyhdistelmää, jossa rakkaus on päivän kovin sana. Valitettavasti tähän levyn mielenkiinto sitten lopahtaakin. Rakkautta, sydämiä, haaveita ja totta kai niitä enkeleitäkin vilisevät sanoitukset puuduttavat helposti jo muutaman biisin kohdalla, mutta kun kyseistä settiä on luvassa koko levyn eli 13 biisin edestä, niin vahvempikin alkaa jo taipua tämän rakkauden niskalaukauksen edessä.

Päällimmäisenä mielessä pyörii, että miksi? Minne ovat hävinneet likaisten legendojen kaltaiset suomirock-klassikot? Olli Lindholmin äänessä on kuitenkin vielä samaa särmää kuin joskus yhtyeen kultavuosina, mutta mies tuhlaa sen tekemällä imelää kutumusiikkia viisikymppisille. Ei näin, ei todellakaan näin.

Arvosana : 1/5
Arvostelu julkaistu : 2005-03-15
Arvostelija : Tuomas Kaarkoski

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.