Levyarvostelut

Sipher – Demo 2004

Helsinkiläistä alkuperää oleva, ensimmäisen demonsa vastikää julki tuonut Sipher on harvinaisen mielenkiintoinen duo. Varsinkin kun ottaa huomioon faktan, että kyseessä on yhtyeen debyytti. Sipher on nuori orkesteri, mutta on sanomattakin selvää, että kaksikolla Liukkonen ja Kangas on taustallaan pidempää kokemusta musiikista, sillä näin ammattimaisen kuuloista tavaraa eivät amatöörit tee.

Sipheria voisi kuvata vaihtoehtoisen avantgardistiseksi industrial-metalliksi, joka yllättää synkkyydellään ja omaperäisyydellään. Sävellykset ovat yksinkertaisia, mutta melodisia ja äärimmäisen tarttuvia. En osaa näin suoralta kädeltä verrata Sipheriä mihinkään toiseen olemassa olevaan orkesteriin, mikä on todella hieno asia, sillä nykypäivänä tuntuu siltä, että kaikki on enemmän tai vähemmän matkittua ja kopioitua.

Ihan täydellinen demo ei kuitenkaan ole. Viidentenä biisinä toimiva Four Roses -kappale on sen heikoin lenkki. Jos olisin Kirsi Salo sanoisin tässä vaiheessa, että “hyvästi”, sillä kappale erottuu liiaksi muusta materiaalista liiallisella pirteydellään ja sen tosiasian myötä, että biisi on suorastaan huono. Laulupuoli demolla on periaatteessa kunnossa, mutta pientä voimaa kaipaisin vokalisointiin ja tämän myötä myös lisää rohkeutta äänen käyttöön. Pohjimmiltaan kuitenkin loistavaa materiaalia.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-03-01
Arvostelija : Toni Peltola

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.