Girlschool – Legacy
Maailman pitkäikäisimpiin ja tunnetuimpiin mimmirockbändeihin lukeutuva Girlschool saavutti tänä vuonna kolmen vuosikymmenen merkkipaalun, jota se juhlistaa Legacy-pitkäsoitollaan. Nimestään huolimatta levy ei ole kokoelma, vaan jonkinlainen sekoitus uutta, vanhaa ja lainattua. Valtaosa materiaalista on bändin omaa uutta tuotantoa, mutta mukana on myös nimekkäitä vierailijoita (muun muassa Black Sabbathista, Twisted Sisteristä ja tietenkin Motörheadista) sekä uusia versioista niin omista kuin muidenkin biiseistä.
Alkuperäisjäsenistä Girschoolissa vaikuttavat yhä laulaja–kitaristi Kim McAuliffe, basisti–laulaja Enid Williams ja rumpali Denise Dufort. Vaikka alkuperäisnelikon neljäs pyörä, kitaristi Kelly Johnson, menehtyi viime vuonna syöpään, myös häntä kuullaan levyllä, sillä naisen tuhkauurnaa rummutetaan heti avausraidalla Everything’s the Same. Johnsonin muistoa kunnioitetaan levyllä myöhemmin myös perinteisemmällä tavalla: rauhallinen Legend-biisi on omistettu hänelle.
Muilta osin kiekolla ei sitten sorrutakaan hempeilyyn, vaan Girlschool jyrää menevillä hard rock -renkutuksillaan vuonna 2008 likimain yhtä kovaa kuin uransa huippuvuosina 80-luvun alkupuolella. Vokalistien äänet ovat tänä päivänäkin yhtä aikaa sekä räkäisiä että kauniita, ja kappaleista välittyy iloinen tekemisen meininki. Kokonaan omin voimin tehdyistä biiseistä parhaiten toimivat pahaenteinen I Spy ja rankahko Zeitgeist. Muusta materiaalista sykähdyttävimpiä hetkiä tarjoavat puolestaan Motörhead-koveri Metropolis, Lemmyn tulkitsema Dont’ Talk to Me sekä Ronnie James Dion ja Tony Iommin apuja sisältävä versio I Spy -biisistä.
Legacy-kiekollaan Girlschool osoittaa epäilijöilleen, ettei bändiä ole missään nimessä syytä laskea haudan lepoon. Yhtye on aina ollut paljon muutakin kuin vain lauma Motörheadin kukkojen kavereina pinnalle ponnahtaneita muijia. Vaikkei Girlschoolin musiikki toki olekaan mitään järin omaleimaista, bändi on joka tapauksessa tehnyt ensimmäisten kolmenkymmenen vuotensa aikana tukun tyylikkäitä kappaleita ja ollut esikuvia kymmenille mimmibändeille ympäri maailmaa. Toivottavasti näistä edesottamuksista saadaan nauttia vielä vähintään yhtä kauan kuin Lemmyn hengentuotoksista.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-12-08
Arvostelija : Olli Koikkalainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]