Technical Itchin, Renegade Hardwaren ynnä muiden isojen poikien avulla rumpubasson kuuntelun aloittaneelle LTJ Bukemit sun muuta pilipalitpoitsut ovat aina edustaneet jotain helpoksi ja pörröiseksi vesitettyä hömppäsuuntausta, jolla ei todellisen jytkeen kanssa ole mitään tekemistä. Pendulum kuuluu löyhästi samaan kastiin, mutta näillä pojilla on sentään munaa pistää biiseihinsä tarpeeksi bassoa ja potkua, jotta homma ei mene täydelliseksi viheltelyksi.

Monesti tämän kaltainen musiikki puuduttaa koko albumillisena nautittuna, ellei kyseessä ole esimerkiksi miksaus. Pendulumin levyllä tempot ja mielialat vaihtelevat tavallista enemmän ja kitaroiden ja laulujen määrä tekevätkin paketista enemmän rokkilevyn, joskin koneellisen ja tanssittavan sellaisen. Löytyy kertosäkeitä, säkeistöjä, c-osia sun muuta normaaliin soitinmusiikkiin kuuluvaa. Tämä selittyy sillä, että yhtyeessä vaikuttaa ohjelmointihenkilöstön lisäksi oikea kitaristi, basisti ja laulaja, joiden panos tuo musiikkiin bändimäistä otetta ja on varmasti suuri syy porukan suureen suosioon. Toinen seikka ovat tunnusomaisiksi nousseet synaleadit, jotka jäävät helposti mieleen ja saavat kädet hapuamaan ilmakitarasyntikkaa. Toki mukana on paljon humpuukia ja voikin sanoa, että noin puolet levystä on onnistunutta rock-rumpubasso-hybridimusiikkia ja toinen puoli tylsää poppista jykevillä saundeilla.

Ei tämä nyt mestariteos ole, mutta mestarillisesti tehty mainstream-konelevy. Ja kyllähän tätä baarissakin mieluummin kuuntelee kuin iänikuisia Britnejä, Scootereita ynnä muita tanssimusiikin antikristuksia.