Stadium-tason drum’n’bassin lähettiläs Pendulum on taas tuonut kuulijoilleen helpon, valmiiksi pureskellun ja tarttuvan paketin mukavaa tanssimusiikkia. Aluksi oli sangen vaikea päättää, arvioisiko levyn rumpubassolevynä vai poprock-albumina, jossa rumpujen ja bassolinjojen tonttia hoitavat koneet ja tempo pyörii pääosin 160bpm:n paremmalla puolella.
Technical Itchin, Renegade Hardwaren ynnä muiden isojen poikien avulla rumpubasson kuuntelun aloittaneelle LTJ Bukemit sun muuta pilipalitpoitsut ovat aina edustaneet jotain helpoksi ja pörröiseksi vesitettyä hömppäsuuntausta, jolla ei todellisen jytkeen kanssa ole mitään tekemistä. Pendulum kuuluu löyhästi samaan kastiin, mutta näillä pojilla on sentään munaa pistää biiseihinsä tarpeeksi bassoa ja potkua, jotta homma ei mene täydelliseksi viheltelyksi.
Monesti tämän kaltainen musiikki puuduttaa koko albumillisena nautittuna, ellei kyseessä ole esimerkiksi miksaus. Pendulumin levyllä tempot ja mielialat vaihtelevat tavallista enemmän ja kitaroiden ja laulujen määrä tekevätkin paketista enemmän rokkilevyn, joskin koneellisen ja tanssittavan sellaisen. Löytyy kertosäkeitä, säkeistöjä, c-osia sun muuta normaaliin soitinmusiikkiin kuuluvaa. Tämä selittyy sillä, että yhtyeessä vaikuttaa ohjelmointihenkilöstön lisäksi oikea kitaristi, basisti ja laulaja, joiden panos tuo musiikkiin bändimäistä otetta ja on varmasti suuri syy porukan suureen suosioon. Toinen seikka ovat tunnusomaisiksi nousseet synaleadit, jotka jäävät helposti mieleen ja saavat kädet hapuamaan ilmakitarasyntikkaa. Toki mukana on paljon humpuukia ja voikin sanoa, että noin puolet levystä on onnistunutta rock-rumpubasso-hybridimusiikkia ja toinen puoli tylsää poppista jykevillä saundeilla.
Ei tämä nyt mestariteos ole, mutta mestarillisesti tehty mainstream-konelevy. Ja kyllähän tätä baarissakin mieluummin kuuntelee kuin iänikuisia Britnejä, Scootereita ynnä muita tanssimusiikin antikristuksia.
Arvosana
Kävijäpikatuomiot
Arvostelija: Olli Ripatti Arvosteltu: 08.06.2008 Levy julkaistu: 2008
Kamala edelliseen levyyn verrattuna, joka puolestaan räjäytti pään.
älä (10.06.2008 14:46:12)
osta
cjsneek (11.06.2008 22:57:25)
"munaa pistää biiseihinsä tarpeeksi bassoa ja potkua"
Outoa sananhelinää kun paria riviä taaksepäin mainitaan sellainen drum and bass hirviö kuin Technical Itch. Herää autommaatisesti kysymys että onko arvostelija edes ikinä kuunnellut kyseistä artistia vai katsoiko hän jostain wikipediasta kyseisen nimen.
TEro (12.06.2008 07:50:28)
Ja outoa kommentointia. Herää kysymys luitko cjsneek edes tuota arviota vai bongailitko vain boldattuja kohtia?
cjsneek (12.06.2008 11:03:25)
Luin. Kyseinen kohta arvostelussa pisti vaan pahasti silmään.
kunkku (13.06.2008 10:10:53)
"munaa pistää biiseihinsä tarpeeksi bassoa ja potkua, jotta homma ei mene täydelliseksi viheltelyksi."
oletin, että toi lauseen loppu ois asiaa selventänyt. Eli vertailukohtana kun käytetään esim. Bukemia, niin on Pendulumilla parhaimmillaan enemmän jytinää, vaikkei Tech Itchin kanssa toki kilpailekaan.
ja juu, olen kyllä Itchini kuunnellu (jo sillon 10 vuotta sitten), tosin sekin alkaa nykyisten lemppareiden rinnalla olla aika iisiä kamaa.